Perjantaina menehtynyt prinssi Philip eli vaikean lapsuuden ja joutui hetken aikaa totuttelemaan myös rooliinsa hallitsijan puolisona.
Kuningatar Elisabetin puoliso prinssi Philip menehtyi perjantaina 9. huhtikuuta 99 vuoden iässä. Hovi tiedotti, että Edinburghin herttua nukkui pois rauhallisesti kotonaan Windsorin linnassa.
Philip edusti ahkerasti vaimonsa rinnalla yli 70 vuotta kestäneen avioliiton aikana. Ennen päätymistään brittihoviin hän kulki kuitenkin kovan tien, vaikka syntyi kuninkaalliseksi.
Philip syntyi vuonna 1921 Korfun saarella Kreikassa sijaitsevassa Mon Repos’n huvilassa. Hänen vanhempansa olivat Kreikan kuninkaan Yrjö I:n poika, prinssi Andreas ja Battenbergin prinsessa Alice.
Lue myös: Näin brittihovi kertoi tiedotteessaan prinssi Philipin viimeisistä hetkistä
Prinssin elämä alkoi hyvin dramaattisesti, kun perhe joutui pakenemaan Kreikassa puhjenneiden levottomuuksien takia, kun hän oli vasta reilun vuoden ikäinen. Lopulta perhe asettui Saksaan, mutta vastoinkäymiset eivät suinkaan päättyneet siihen.
Philipin vanhemmat erosivat, kun prinssi oli 10-vuotias. Philip varttui sukulaisten hoidossa ja sisäoppilaitoksessa, kun hänen äitinsä joutui hoidettavaksi mielisairaalaan ja isä puolestaan hurvitteli Monte Carlossa. Suurimman vastuun nuoresta miehestä otti lopulta hänen enonsa, .


