Vanhemmat olivat viemässä muutaman viikon ikäistä vauvaansa tarhaan, kun yhtäkkiä tämä ei saanut enää henkeä. Paikalle sattunut ohikulkija pelasti pienokaisen hengen.
Uutissivusto Independent.ie kertoo, että dublinilaisäiti Assumpta Sweeney ja hänen kumppaninsa Jason olivat viemässä heidän seitsemän viikon ikäistä Hugh-poikaansa autolla tarhaan, kun he kuulivat lapsen itkevän oudosti. He pysähtyivät tien sivuun, Jason nosti sinertäväkasvoisen pojan istuimesta ja Assumpta huomasi kauhuissaan, että lapsi ei enää hengittänyt.
Assumpta kertoi The Today with Sean O’Rourke show -ohjelmassa nostaneensa elottomalta näyttävän vauvan syliinsä ja huutaneensa apua, sillä välin kun mies soitti ambulanssia.
Ohikulkija pelasti pojan hengen
Lue lisää:
Sattumalta paikalle osui mies, joka otti lapsen ja alkoi elvyttää tätä antamalla tekohengitystä ja painamalla rintakehää.
Hetken päästä väri palasi Hugh-vauvan kasvoille ja tämä alkoi itkeä.
Jonkin ajan kuluttua ambulanssi saapui paikalle ja poika kiidätettiin paikalliseen lastensairaalaan, jossa häntä hoidettiin kolme viikkoa.

