Ruotsia järkyttäneen perhesurman syistä on tullut lisää tietoa. Ruotsin Bjärredissä Skånessa asuneet, korkeasti koulutetut vanhemmat olivat yhdessä päättäneet tappaa lapsensa ja myöhemmin itsensä, koska eivät nähneet elämässään tulevaisuutta tyttärien sairauksien vuoksi.
Poliisi löysi perheen kodista molempien vanhempien allekirjoittaman jäähyväiskirjeen.
Aftonbladet kertoo, että vanhemman, 14-vuotiaan tyttären koululla pidettiin maaliskuussa 2016 ensimmäinen tapaaminen tytön terveyden takia.
Kokouksessa olivat läsnä koulun rehtori, erikoispedagogi, mentori, koulupsykologi ja toinen vanhemmista. Kokouksen sisältö on salassapidettävää, mutta parin kuukauden päästä pidettiin uusi kokous, jossa valmisteltiin tytön seitsemännen luokan aloitusta uudessa koulussa.
Tyttö kävi mielellään koulua ja hänelle tehtiin lepohuone, jossa hän lepäsi, jos valot ja ja häly kävivät hänelle liian koviksi. Päätettiin, että tyttö ei osallistu muun muassa kotitalouteen, liikuntaan ja musiikkiin, jotta voisi keskittyä lempiaineisiinsa. Kokouksessa mietittiin myös, miten tyttö selviäisi lukion pääsykokeista.