Koulukiusaajat nähdään helposti yhtenäisenä joukkona, joilla on laaja-alaisia ongelmia tai jotka eivät osaa hillitä tunneimpulssejaan esimerkiksi ADHD:n takia. Todellisuudessa vain pieni osa kaikesta koulukiusaamisesta selittyy tällaisilla syillä.
Vanhempien on usein vaikea uskoa, että myös oma lapsi voisi olla kiusaaja, ja kiusaamiselle aletaan sen sijaan etsiä muita selityksiä tai syyllisiä, kertoo Turun yliopiston psykologian professori Christina Salmivalli.
– Vanhempien olisi hyvä ymmärtää, että hyvin monenlaiset ja täysin tavallisetkin lapset saattavat syyllistyä kiusaamiseen, ja silloin on lasten edun mukaista, että asiaan puututaan.
Salmivallin mukaan osa muita kiusaavista lapsista on hyvinkin suosittuja, osa itsekin kiusattuja ja osa taas ”keskivertolapsia”, jotka menevät ryhmän mukana. Kiusaamisella saatetaan hakea näkyvyyttä, valtaa tai statusta tai pyrkiä mukaan porukkaan. Kiusaaminen voi olla hyvinkin suunnitelmallista.
Salmivallin mukaan on mahdollista, että kiusaaja ei osaa ajatella asiaa empaattisesti kiusatun näkökulmasta. Vaihtoehtoisesti voi olla niin, että kiusaaja kyllä tietää aiheuttavansa pahaa mieltä, mutta ei välitä siitä, sillä oma menestys kaveriporukassa tuntuu niin paljon tärkeämmältä.
– Lähes kuka tahansa voi ajautua mukaan kiusaamiseen, mutta jos mietitään lapsia, jotka eivät kiusaa muita, heitä todennäköisesti yhdistää kyky tuntea empatiaa ja myötätuntoa muita kohtaan. Vanhemmat voisivat kiinnittää vähemmän huomiota ”pipo pois päästä sisällä” -kasvatukseen ja enemmän siihen, miten lapsi kohtelee muita ihmisiä ja eläimiä.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) kouluyhteistyön asiantuntija Satu Suomalainen on samaa mieltä. Muita kiusaava lapsi on saattanut elää ympäristössä, jossa kiusaaminen ja toisten huono kohtelu sallitaan. Jos esimerkiksi kotona on puhuttu muista ihmisistä epäkunnioittavasti, lapsi saattaa jatkaa sitä myös kodin ulkopuolella. Jos taas lapsi on joutunut kotona kiusatuksi, hän voi purkaa pahaa oloaan kiusaamalla muita.