Mainos

Vanhat ja viisaat vai nuoret ja vetreät – minkä ikäisenä ihminen on onnellisimmillaan?

Ikäihmiset eivät välttämättä omaa yhtä hyvää fyysistä terveydentilaa kuin nuoret aikuiset, mutta tutkimuksen mukaan tämä ei estä heitä olemasta onnellisia. 

Kalifornialaistutkimuksessa havaittiin, että ikäihmiset ovat useimmiten onnellisempia kuin nuoret aikuiset. Tutkimus osoitti, että vaikka vanhemmiten fyysinen kunto heikkenee, mielenterveys puolestaan paranee. Vanhemmat ihmiset ovat tutkimuksen mukaan pääasiassa onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. 

Tutkimuksessa arvioitiin 21–99-vuotiaiden fyysistä terveyttä, oppimiskykyä ja mielenterveyttä. Tutkimukseen osallistui yli 1500 miestä ja naista jokaisesta ikäryhmästä. Osallistujia haastateltiin ja arvioitiin sekä suullisesti että kirjallisesti. 

– Vastakohtana stereotyyppisille äreille vanhuksille, tutkimuksessa ikäihmisten todettiinkin olevan onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä, tutkimuksen johtaja, tohtori Dilip Jeste toteaa.

Ikääntyminen vähentää tutkijoiden mukaan ahdistuneisuutta, stressiä sekä riskiä sairastua masennukseen. Tutkijoiden mukaan tämä kumoaa yleisen ajattelutavan, jonka mukaan ikääntyminen tuo mukanaan ainoastaan ikäviä asioita.

Nuorten kannattaa kuunnella vanhempien ihmisten neuvoja

Eniten mielenterveysongelmia havaittiin puolestaan nuorilla 20–30-vuotiailla aikuisilla. Tutkimuksessa selvisi, että nuoret kokevat usein myös paljon stressiä ja ahdistuneisuutta. 

– Ikääntyminen ja elämänkokemus eivät ainoastaan tuo viisautta, vaan ikäihmiset ovat myös sitkeämpiä, heillä on parempia välineitä ongelmanratkaisuun sekä tunteiden säätelyyn, Jeste selittää.

Tutkija Jesten mukaan vanhempien aikuisten kannattaisi jakaa nuorille neuvoja stressinhallintaan ja päätöksentekoon. 

Jos elämä stressaa, kannattaa hetkeksi pysähtyä ja katsoa video suloistakin suloisemmasta karhusta vaahtokylvyssä. 

1:22

Seniorit tietävät, mistä asioista on turha stressata.

1:10

Lähde: LiveScience 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.