Vanhainkodin joulutempaus – joulumyyjäiset tuottivat tuhansia lastensairaalalle
Porvoolaisen vanhainkodin asukkaat järjestivät joulumyyjäiset, joiden tuotto lahjoitettiin lastensairaalalle. Myyjäiset tuottivat tuhansia euroja ja uusi tempaus on jo suunnitteilla.
Attendo Laamannissa 19. joulukuuta järjestetyt joulumyyjäiset tuottivat yli 2000 euroa ja koko tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä uudelle lastensairaalalle.
Laamannin hoitotyön johtaja Anu-Riikka Eerola kertoo, että pientä asiakasryntäystä uskallettiin varovaisesti toivoa, mutta ihmismäärä ylitti odotukset ja yllätti positiivisesti.
– Väkeä oli todella paljon ja osa tuotteista loppui suorastaan kesken. Menekki oli niin hyvä, Eerola ihmettelee.
Myyjäisissä myydyt tuotteet olivat vanhainkodin asukkaiden virikehetkissään tekemiä käsitöitä, kuten painettuja tyynyliinoja ja joulukortteja, sekä asukkaiden yhdessä hoitajien kanssa leipomia leivonnaisia. Myös hoitajien kotijoukot osallistuivat ja myytävää oli saaristolaisleivästä sinappiin.
Myyjäiset poikivat myös ulkopuolisia lahjoituksia.
– Kun ihmiset kuulivat, että tällaiset myyjäiset järjestetään, he olivat tehneet käsitöitä ja toivat ne lahjoituksina myyntiin.
Uudet myyjäiset suunnitteilla
Hoitohenkilökunnan yhdessä asukkaiden kanssa ideoimasta tempauksesta kehkeytyi hoivakodin vuoden kohokohta. Eerola kertoo, että kaikista oli mukavaa, kun vanhainkodissa kävi vierailijoita ja myyjäisten ilmapiiri oli lämmin.
– Asukkailta tuli paljon hyvää palautetta. He suhtautuivat tähän todella positiivisesti alusta saakka. Asia oli niin tärkeä.
– Ja olihan se vaihteleva päivä meille kaikille, Eerola jatkaa.
Eerola paljastaa, että uudet myyjäiset saman kohteen hyväksi ovat jo suunnitteilla.
– On jo suunniteltu pääsiäismyyjäisiä.
Uusimmat
-
21:01
Poliisi tutkii väkivallantekoa Tampereella
-
21:00
Tämä upea lofti on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:55
Elon Muskin Ukraina-pilkka voi osoittautua vaaralliseksi – "Sankarista on tullut antisankari"
-
20:48
Tapparan voittomaali vaati videotarkistuksen – tämä tuomio kirvoitti vihellyskonsertin
-
20:46
SAS:ille heitettiin pelastusrengas – Air France-KLM uudeksi omistajaksi
-
20:45
Naton sotilaskomitean johtaja: Länsiliittolaisilta loppumassa Ukrainaan annettavat ammukset – MTV seuraa sotaa
-
20:40
Jari-Matti Latvala nosti esiin ison kysymyksen Ott Tänakista – Hyundai-pomolta täysin päinvastainen linjaus
-
20:34
Yhdysvalloissa sakotettiin ensimmäistä kertaa avaruusromusta
-
20:34
Espanjalaistaituri "syötti" hämmentävän maalin – maalivahdin hölmistynyt ilme kertoi kaiken: "Sellainen jarilitmas-tyylinen viimeistely"
-
20:28
Helsingin Pohjoisrannassa meressä öljyvahinko – "Merkittävä määrä öljyä mennyt mereen"
-
20:11
Matkustajan laukusta löytyi ladattu ase lentokentällä Yhdysvalloissa – miehen syyttävä sormi osoitti välittömästi kotiin päin
-
20:01
25-vuotias Pavel saattaa nousta Wagnerin johtoon – kuvattiin isänsä Jevgeni Prigozhinin haudalla
-
20:00
Salkkareissa dramaattinen kohtaus – hahmo jää auton alle
-
19:53
"Mistä se menee?" – Tappara-vahti ei voinut kuin seurata hölmistyneenä
-
19:45
Tässä on tiistain Mestarien liiga -kattaus – konsertin pilaaman pelinurmen kunto hämmästyttää: "Nyt pitää hoitaa hommat paremmin!"
-
19:40
Ruoan hinta lähtee laskuun – nämä tuoteryhmät halpenevat
-
19:18
Keskiviikkona huonot ajokelit – nyt tarkkana liikenteessä!
-
19:08
Kyhmyjoutsen vastusti poliisin käskyjä Helsingissä – video näyttää, miten neuvottelutilanne ratkesi
-
19:02
Britney Spearsin veitsivideot saivat aikaan yllättävän ilmiön, joka auttoi talousvaikeuksien kanssa paininutta rekvisiittaliikettä
-
19:01
Anita kärsi kummankin raskautensa aikana äärimmäisestä raskauspahoinvoinnista: "Se oli maanpäällinen helvetti"
-
Lataa lisää