Valtteri Bottas on jättänyt virtuaalikisat toistaiseksi muille – "Suomessa on pystynyt tekemään oikeaakin ajamista"

Suomessa aikansa F1-kisatauon aikana viettänyt Valtteri Bottas on vasta tutustumassa muiden kuskien tekemään virtuaalisen kisailuun. Sen sijaan Mercedes-kuski on päässyt harjoittelemaan ajamista oikeilla autoilla.

Bottas on julkaissut sosiaalisessa mediassa paljon kuvia polkupyörätreenistä, mutta kotimaisemissaan harjoitellut F1-kuski on päässyt myös auton rattiin.

– Suomessa tilanne on sen verran hyvä, että täällä on voinut tehdä joitain juttuja myös ulkona, Bottas kertoo Mercedeksen julkaisemassa haastattelussa.

– Olen voinut ajaa maastopyörällä ja maantiepyörällä. Tietysti pitää aina pitää etäisyyttä muihin, mutta luonnosta on voinut nauttia. Olen itse asiassa pystynyt tekemään myös jonkun verran oikeaa ajamista, kuten kartingia ja rallia, hän paljastaa.

– Täällä on hyvä olla, ja tämä on hyvä paikka pitää ajotuntumaa yllä.

Bottas sai vasta haastattelun jälkeen oman kotisimulaattorinsa, josta hän myös julkaisi kuvia. Tarkoituksena on hakea ensin tuntumaa virtuaalikisaamiseen ja mahdollisesti asettua itsekin viivalle jossain vaiheessa. Monet kuskit ovat kisanneet F1-sarjan virallisissa virtuaalikisoissa kevään aikana.

– Saan huomenna oman simulaattorin, jotta voin tehdä vähän ajojuttuja. Tiimi auttoi minua oman kaluston hankinnassa, ja ehkä minut nähdään jossain kohtaa jossain kisassa, Bottas ennakoi ennen kaluston saamista.

Lue myös:

    Uusimmat