Valtteri Bottas astuu estradille C Moren suorassa lähetyksessä – vastaan iso joukko F1-kisakuskeja ja futistähtiä

Vähitellen virtuaalikisaamiseen tutustunut Valtteri Bottas on mukana toukokuun Monacon F1-virtuaalikisan vahvistetussa osallistujaluettelossa.

Monacon kisa ajetaan tänä sunnuntaina ja se esitetään suorana C More Sport 2 -kanavalla ja cmore.fi-suoratoistopalvelussa kello 19 alkaen. Suomalaiskuskin lisäksi kisaan osallistuu ensikertalaisena nykyinen Renault-kuski Esteban Ocon, joka kärkkyi pitkään Bottaksen paikkaa Mercedeksellä.

Bottas julkaisi vappuna ensimmäisiä kuvia uudesta ajopenkistään, jonka Mercedes järjesti hänelle koti-Suomeen. Monacossa normaalisti asuva Bottas on viettänyt kisakauden alkua odotellessaan aikaansa Päijät-Hämeessä.

Virtuaalikisaan liittyvät mukaan myös aiemmin tällä kaudella mukana olleet Charles Leclerc, Antonio Giovinazzi, George Russell, Lando Norris, Alexander Albon ja Nicholas Latifi. Edellisen kisan Barcelonan radalla voitti vajaat kaksi viikkoa sitten Williams-kuski Russell.

F1-sarjan ulkopuolelta Monacon haastavaan kilpailuun osallistuvat myös McLarenilla ajava Arsenalin jalkapallotähti Pierre-Emerick Aubameyang sekä Alfa Romeolla aiemminkin kisannut belgialainen maalivahti Thibaut Courtois.

Surffari Kai Lenny edustaa tällä kertaa Red Bullia ja latinomusiikin tähti Luis Fonsi Racing Pointia.

Lue myös:

    Uusimmat