Valtava sotamuistomerkki vieritettiin metsään - "Tässä on täytynyt olla ennakkosuunnitelma"

Helsingin Käpylässä, Taivaskalliolla sijaitseva sotilaspoikien ja pikkulottien muistopaasi on kaadettu ja vieritetty metsään. Kaataminen on tapahtunut todennäköisesti viime yönä.

Tapauksesta tekee varsin omituisen se, että kyseessä on valtava kivijärkäle, joka on ollut metallitapeilla kiinni maassa. Teos painaa arviolta kaksi ja puoli tonnia.

Nyt teos makaa kyljellään Taivaskallion rinteessä vierittyään pitkän matkan kallion laelta alas. Aivan lähellä on polkuja ja asfaltoituja teitä. Valtava vierivä kivi on ollut liikkujille hengenvaarallinen.  

Sotilaspoikien ja pikkulottien perinnekillan puheenjohtaja Olli Sorvettula pitää tapahtumaa selvänä ilkivaltana, ja hän on teosta tyrmistynyt. 

– Tämä on täysin käsittämätöntä. Kävimme tänään sitä katsomassa, kolme henkilöä joista yksi on insinööri, ja totesimme että tässä on täytynyt olla ennakkosuunnitelma. Teoshan on valtavan suuri. Kaupungin tekninen toimi oli neljä vuotta sitten kiinnittänyt sen metallitapeilla kiinni kallioon, Sorvettula kertoo.



– Pidämme tätä erittäin loukkaavana ja törkeänä tekona. Olen sydänverta myöten loukkaantunut, Sorvettula sanoo.

Taivaskallion muistopaasi paljastettiin lähes päivälleen neljä vuotta sitten, elokuussa 2011. Ajatuksena oli muistaa satoja vapaaehtoisia nuoria jotka osallistuivat ilmatorjunnassa Helsingin pelastamiseen pommituksilta vuonna 1944. Teos sijoitettiin Taivaskalliolle, josta käsin toimi Helsingin ilmapuolustuksen niinsanottu Taivaspatteri. Taivaskalliolla on myös muita sodan muistomerkkejä.

- Olemme kaikki yli kahdeksankymmenvuotiaita vapaaehtoisia, ihmettelen todella miksi kukaan meihin haluaisi tällaista kohdistaa, Sorvettula toteaa. 

Teosta on tärvelty ennenkin

Taivaskallio on nykyään yleinen nuorten ajanvietto- ja piknik-paikka. Aivan läheltä vierimispaikkaa löytyi myös jonkinlainen leiri, jossa on vaatteita ja patjoja.

Pikkulottien ja sotilaspoikien muistomerkkiin on kohdistettu ilkivaltaa ennenkin.

– Puolitoista vuotta sitten joku maalasi sen punavärillä, sotki maalia paaden pintaan. En silti voinut uskoa että siihen kohdistuisi tällaista voimankäyttöä. Kyseessähän on kuitenkin aika neutraali patsas, Sorvettula ihmettelee.

Nyt teos on rinteen notkelmassa Taivallahden metsikössä. Sorvettula aikoo kuitenkin saada teoksen takaisin ylös yhteistyössä kaupungin kanssa. Asiasta on neuvoteltu jo tänään, ja nosto aiotaan toteuttaa todennäköisesti kahden kuukauden sisällä.

– Kun kerran saimme sen alun perinkin pystytettyä, olen varma että saamme sen nostettua nytkin. 

Lue myös:

    Uusimmat