Lähes kaikki Helsinkiin saapuvat suuret kansainväliset risteilyalukset pumppaavat jätevetensä satamien jätevesijärjestelmiin Itämeren sijasta.
Kuluvan kesäkauden puolivälissä noin 95 prosenttia laivoista on tyhjentänyt jätteensä satamaan asianmukaisesti, sanoo Helsingin sataman matkustajaliikenteen johtaja Kari Noroviita.
– Jo viime vuonna alukset petrasivat pikkuisen, ja nyt tilanne on ehkä vielä jonkin verran parempi, sanoo Noroviita.
Turun sataman kehittämispäällikkö Markku Alahäme uskoo, että Helsingin sataman myöntämät jätevesimaksujen alennukset ovat vaikuttaneet pumppausintoon.
– Kyllä alukset laskevat jokaisen euron. Jos ne jätevedet tavallaan saa jättää ja maksua ei tule, niin miksi alukset eivät hyödyntäisi sitä.
Petrauksen takana ovat myös Kansainvälinen merenkulkujärjestön (IMO) tulevat määräykset, joiden mukaan risteilyalukset eivät saa laskea käymäläjätevesiään Itämereen. Määräykset tulevat voimaan uusille laivoille vuonna 2019 ja vanhoille aluksille vuonna 2021.
Matkustajamääriin ennustetaan kasvua
Risteilijöiden kesäkausisesonki kestää toukokuusta syyskuuhun. Tähän mennessä Helsingin satamassa on käynyt 106 alusta, joista noin 100 on jättänyt jätevetensä satamaan. Aluksista on pumpattu jätevettä yhteensä noin 50 miljoonaa litraa.
