Valmet Automotive perustaa kolmannen akkutehtaansa Saksaan – "Sijainti on erinomainen, lähellä asiakkaita"

Autoteollisuuden yritys Valmet Automotive perustaa akkutehtaan Saksaan. 

Tehdas rakentuu eteläsaksalaisessa Baden-Württembergin osavaltiossa sijaitsevaan Kirchardtin kaupunkiin, ja sen on tarkoitus aloittaa tuotanto vuoden 2022 alkupuoliskolla.

Kyseessä on suomalaisyhtiön kolmas akkutehdas. Yhtiö on valmistanut akkuja Salossa vuodesta 2019 alkaen ja on aloittamassa tuotantoa Uudessakaupungissa tämän vuoden aikana.

Etelä-Saksaan perustettavan tehtaan taustalla on yhtiön mukaan akkujärjestelmiin liittyvä sopimus saksalaisen autonvalmistajan kanssa. Osa akkuihin liittyvästä työstä tehdään Suomessa, mutta akkupaketit kootaan lähempänä asiakasta.

Yhtiö kertoo vahvistavansa akkuliiketoimintansa asemia Saksassa aktiivisesti.

Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald kertoo tiedotteessa, että Kirchardtin sijainti on erinomainen: lähellä asiakkaita sekä yhtiön akkujen testauskeskusta ja suunnittelutoimintoja Bad Friedrichshallissa.

Uudenkaupungin autotehtaan omistavalla Valmet Automotivella on toimintaa Suomen ja Saksan ohella Puolassa.

Lue myös:

    Uusimmat