Valmet Automotive haluaa alkaa valmistaa sähköautojen akkuja Nokian entisessä Salon-tehtaassa

Valmet yhteistyöhön akkujätin kanssa 1:49

Valmet Automotive suunnittelee aloittavansa sähköautojen akkujen suurtuotannon Salossa Varsinais-Suomessa.

Tuotanto voisi alkaa jo vuoden toisella puoliskolla eli käytännössä jopa kesällä, sanoi Valmet Automotiven hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen STT:lle torstaina.

Ajatus on, että akkuja voitaisiin alkaa valmistaa Nokian entisen matkapuhelintehtaan tiloissa. Akkutehdas voisi työllistää yli 300 henkilöä, mikä on merkittävä asia Salolle. Noin 52 000 asukkaan kaupunki on kamppaillut työttömyyden kanssa sen jälkeen, kun Nokia ilmoitti vuonna 2012 matkapuhelintehtaansa alasajosta.

Ennen akkutehtaan varmistumista Valmet Automotiven on vielä saatava sopimus sinetöityä akkujen ostajan kanssa. Parhaillaan loppuasiakkaita on tiedossa yksi, Sairanen kertoo.

Valmet Automotive on viime aikoina laajentanut toimintaansa sähköisen liikenteen palveluissa.

"Ei suoria tukia"

Asiakkaan lisäksi yhtiön suunnitelmiin vaikuttavat Salon kaupungin kanssa käytävät neuvottelut, Sairanen sanoo.

Nokian entiset rakennukset kuuluvat nykyään Salo IoT Campukseeen, jonka puolestaan omistaa kiinteistöyhtiö Salo IoT Park. Kaupunki omistaa yhtiöstä 36 prosenttia.

Kaupungille uudet työpaikat ovat niin tärkeitä, että se valmistautuu lainoittamaan kiinteistöyhtiötä kahdella miljoonalla eurolla. Lainan lisäksi ensi maanantaina kokoontuvan kaupunginhallituksen esityslistalla on yhtiön lisärahoittaminen 1 260 000 eurolla. Käytännössä kyse on tehdastilojen muuttamisesta sellaisiksi, että ne vastaavat akkutehtaan tarpeita, sanoo Salon kaupunginjohtaja Lauri Inna STT:lle.

– Tätä varten me olemme tässä koko ajan valmistautuneet: että saamme merkittävän teollisuustoimijan Saloon jossakin vaiheessa, Inna kertoo.

– Missään nimessä ei ole mitään suoria tukia Valmet Automotivelle, vaan tällä tavalla varmistamme modernit huippuluokat tehdasfasiliteetit. Ne ovat ehdoton edellytys tämäntyyppisen huipputeknologian saamiseksi Saloon, hän jatkaa.

Kauppalehden tietojen mukaan akkutehtaan investoinnin arvo on joitakin kymmeniä miljoonia euroja. Salon Seudun Sanomat puolestaan kertoo, että valtio tukisi tehdasta kahdella miljoonalla lisäbudjetista. 

Lue myös:

    Uusimmat