Valioliigatähti avautui helvetillisestä ajastaan Manchester Unitedissa: "He sanoivat, että makasin valmentajan tyttären kanssa"

Mallikkaasti kauden aloittanut Crystal Palacen tähtipelaaja Wilfried Zaha avautui urheilumedia Shortlistin haastattelussa kokemastaan helvetistä Manchester Unitedissa. 

Videolla torstain iltakymmenen Tulosruutu.

Kaudeksi 2013 Manchester Unitediin siirtynyt, tuolloin 19-vuotias Zaha oli englantilaisen jalkapallon suurimpia talentteja. Zaha, jonka Sir Alex Ferguson oli ostanut seuraan ei kuitenkaan saanut koskaan kunnollista näytönpaikkaa uuden managerin David Moyesin alaisuudessa.

Aika seurassa oli suuri epäonnistuminen sekä pelaajan että seuran kannalta.

– ManU:un pääseminen ei ole helppoa, joten silloin jos ei saa minkäänlaista näytönpaikkaa on tilanne hyvin vaikea ottaa vastaan, Zaha sanoo.

Hän on järkyttynyt siitä tosiasiasta, että hän ei saanut seuralta minkäänlaista apua vaikeuksien keskellä. Zaha itse kuvaa aikaa seurassa helvetilliseksi.

– Kävin läpi niin monia asioita siellä. Minusta kerrottiin huhupuheita, että syynä pelaamattomuuteeni oli se, että olisin maannut valmentaja Moyesin tyttären kanssa. Kukaan ei auttanut minua selvittämään tilannetta, Zaha sanoo. 

– Sain taistella omia demoneitani vastaan, näitä huhuja, jotka eivät pitäneet paikkaansa täysin yksin. Elin siinä helvetissä aivan yksin, Zaha kertoo.

Zaha pelaa tätä nykyä Crystal Palacessa, ja on aloittanut Valioliigan mallikkaasti. Hän on viimeistellyt kolme maalia neljään otteluun.

Lue myös:

    Uusimmat