MTV Uutisten tietojen mukaan kansanedustaja Harry Harkimon omistaman Hjallis Promotionin ja Sanoma-konserniin kuuluvan Sanoma Traden halliriidan käsittely salaisessa välimiesoikeudessa on päättynyt. Välitystuomiota odotetaan loppuvuodesta.
Sanoma vaatii Harkimon yhtiöltä yli viiden miljoonan euron vahingonkorvauksia. Taustalla on osakekauppakiista, joka liittyy Hartwall-areenan (nykyään Hartwall Arena) myyntiin kesällä 2013.
Hjallis Promotion osti 2013 Hartwall-areenan omistajayhtiön Helsinki Hallin pienosakkailta osakkeita. Näiden joukossa oli myös Sanoma.
Myöhemmin Hjallis Promotion myi osakkeet hallin uusien venäläisomistajien eli Rotenbergin perheen ja Gennadi Timtshenkon yhtiölle Arena Eventsille. Kauppa kytkeytyi samoihin aikoihin, kun jääkiekkojoukkue Jokerit julkisti sopimuksen Venäjän KHL-liigan kanssa.
Sanoma: Hjallis Promotion salasi
Sanoma on vaatimuksissaan syyttänyt Hjallis Promotionia epärehellisestä toiminnasta. Se katsoo, että Hjallis Promotion salasi käynnissä olleet neuvottelut venäläisten kanssa eikä kertonut lopulta toteuttamastaan kokonaisjärjestelystä Helsinki Halli Oy:n osakkeilla.
Sanoma-konserni omisti Helsinki Hallin osakkeista noin 18 prosenttia. Harkimon aiemmin antaman lausunnon mukaan osakkeet myytiin edelleen samalla hinnalla kuin ne ostettiin pienosakkailta. Hjallis Harkimo on kiistänyt tehneensä kaupassa mitään väärää.
Sanomalla on asiasta eri näkemys. Sanoman mukaan Sanoma Trade Oy on ryhtynyt osakekauppaan Hjallis Promotionin tietoisesti antamien totuudenvastaisten ja harhaanjohtavien tietojen ja ennakkoedellytysten perusteella.

