Vakava vaaratilanne Helsinki-Vantaalla – Lentokone sai lähtöluvan, vaikka kiitotie oli varattu

Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) on käynnistänyt alustavan tutkinnan aamulla sattuneesta vakavasta vaaratilanteesta Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Vakavassa vaaratilanteessa Helsinki-Vantaalla ollut kone oli matkalla Riikaan, ja kyydissä oli 60 matkustajaa. Kyseessä oli Finnairin lento, jota operoi lentoyhtiö Norra.

Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi vahvistaa STT:lle, että lennonjohto oli antanut matkustajakoneelle lähtöluvan kiitotielle, vaikka alueella oli samaan aikaan ollut luvallisesti kolme työkonetta.

– Tapahtumahetkellä työkoneet eivät olleet kiitotien puolella, mutta niillä oli lupa mennä sinne ja olivat liikkumassa sinne päin, Nurmi kertoo tilanteesta.

Vaaratilanne sattui aamulla puoli kymmenen aikaan. Nurmen mukaan kyseessä oli Norran ATR-kone, joka oli matkalla "jonnekin päin" Baltiaan. Kone nousi normaalisti ja lähti kohteeseensa. Tässä vaiheessa on epäselvää, onko kone huomannut työkoneita. Siitäkään ei ole vielä tietoa, miten paljon koneessa oli matkustajia.

"Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa" 

Nurmi sanoo, että lennonjohto ilmoitti vakavasta vaaratilanteesta Otkesille.

– Tilanne ei selvästi ollut lennonjohdon hallinnassa. Jos työkone saa luvan olla kentänhoitotyössä kiitotiellä, täytyy voida luottaa siihen, että kukaan ei päästä siihen lentokonetta. Ja taas jos lentokone saa lähtöselvityksen kiitotielle, sen täytyy voida luottaa, että kukaan ei päästä sinne työkoneita tai muutakaan.

– Meidän käsityksemme on, että työkoneet ja lentokone ovat kumpikin käyttäytyneet niin kuin on pitänytkin, Nurmi sanoo.

Finavialta ei kommentoida, onko se aloittanut tai aikeissa aloittaa omaa tutkintaa asiasta.

– Meillä on sellainen kanta, että Otkes vastaa tiedottamisesta, sanoo Anniina Palkonen Finavian viestinnästä STT:lle.

Liikenne lisääntynyt hyvin selvästi

Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen puheenjohtaja Roy Myrberg kertoi STT:lle, että liikenne Helsinki-Vantaan lentoasemalla on lisääntynyt viime aikoina "todella paljon".

– Viimeisen kuukauden lukemat taitavat näyttää 12 prosentin kasvua. Lennonjohdon resurssit eivät ole kasvaneet, samalla henkilöstömäärällä mennään kuin tätä ennenkin, Myrberg vertaa.

Helsinki-Vantaan vuoden 2017 matkustajatilastoista ilmenee, että kentän kansainvälisen liikenteen matkustajamäärät kasvoivat vuoden aikana hyvin selvästi, etenkin lentoja Suomessa vaihtavien matkustajien osalta. Aseman kansainvälisten vaihtomatkustajien määrä nousi viime vuonna 17,6 prosenttia.

Myrberg kertoi, että tiistaina tapahtuneen kaltaisia vaaratilanteita pyritään estämään ensisijaisesti maavalvontatutkalla.

– Sillä nähdään lentoliikenne ja kentän maa-ajoneuvot. Lisäksi lennonjohto tekee valvontaa silmämääräisesti.

Lennonjohtajat tekevät Myrbergin mukaan Helsinki-Vantaalla käytännössä tällä erää seitsemän tunnin työvuoroja. 

Asiasta uutisoi aiemmin Yle.

23.01.2018 Juttua on päivitetty. Juttuun on lisätty tieto siitä, mihin vaaratilanteessa ollut kone oli matkalla.

Lue myös:

    Uusimmat