Leskeksi jäänyt Simon haluaa levittää tietoutta vaarallisten verisyöpien oireista.
Englantilaisen tv-juontaja Simon Thomasin 40-vuotias Gemma-vaimo oli valittanut päänsärystä viikkoja ja vieraillut lääkärin luona useampaan otteeseen, mutta lähetetty joka kerta kotiin lepäämään. Gemma kuoli vuonna 2017 vain kolme päivää sen jälkeen, kun diagnoosi akuutista myeloonisesta leukemiasta tuli lopulta ilmi.
Hiljattain Simon, 46, oli vieraana This Morning -ohjelmassa levittääkseen tietoutta eri verisyöpien oireista, kertoo Huffington Post. Gemmallakin oli oireita, mutta Simon kertoo, ettei hänellä ollut tuolloin niiden merkityksestä aavistustakaan.
– Merkit olivat niin ilmiselviä, kun ajattelen jälkeenpäin, mies toteaa.
LUE LISÄÄ: Lääkäri käännytti kolmesti pois – pienen pojan äiti kuoli syöpään muutama päivä myöhemmin
"Yksi selvä merkki siitä, että jokin voi olla pielessä"
Kaksin pienen Ethan-poikansa jäänyt Simon kertoi ohjelmassa esimerkiksi, että hänen vaimollaan oli reidessään suuri mustelma, joka ei lähtenyt viikkojenkaan kuluessa pois.
