Vaikka voit kohta maksaa pelkällä sormella tai kasvoillasi, käteinen ja kortit eivät katoa vielä minnekään: "Jokaiseen uuteen maksutapaan mennään turvallisuus edellä"

Maksamisen tavat monipuolistuvat 2:06

Käteisen ja korttien rinnalle kehitellään koko ajan uusia maksamisen tapoja. Esimerkiksi kasvojentunnistukseen tai sormen verisuoniin perustuva maksaminen on jo koekäytössä. Tulevaisuudessa ostoksia voi tehdä myös virtuaalitodellisuudessa. Maksamisen uusinta teknologiaa esiteltiin tänään Helsingissä.

Maksaminen hoituu kätevästi pelkällä sormella. Sormen verisuonikarttaan perustuva maksutapa on jo koekäytössä Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa. Uusista maksutavoista tämä on ehkä lähimpänä kaupallista läpimurtoa.

– Käyttöönottoa vähän hidastaa se, että pitää ratkaista, kuinka kirjaudutaan sisälle. Verisuonista pitää saada verisuonikameralla kuva ja se ei kännykällä vielä onnistu, toteaa Netsin Suomen maajohtaja Sirpa Nordlund.

Kassattomassa kaupassa maksetaan kasvoilla tai ultraäänellä

Kasvojentunnistukseen perustuvaa maksamista on jo kokeiltu monissa paikoissa ja se on yleistymässä. Periaatteessa riittää, kun ottaa selfien kännykällä ja liittää kuvan luottokorttiin. Kassattomassa kaupassa tuotteet skannataan automaattisesti ja maksaminen hoituu kasvojentunnistuksella tai ultraäänen avulla.

– Ultraäänimaksaminen perustuu ääniteknologiaan. Kassapääte tunnistaa sen äänen, mikä on puhelimessa. Sitten tarvitaan PIN-koodi, jonka ihminen itse tietää. Se on erittäin helppo ja nopea tapa maksaa ja myös turvallinen, koska siinä on aina PIN-koodi mukana, huomauttaa Nordlund.

Virtuaalikaupassa voi sovitella huonekaluja omaan kotiin

Tulevaisuutta on myös ostosten tekeminen virtuaalitodellisuudessa. Esimerkiksi huonekalujätit ovat kiinnostuneet tästä sovelluksesta. Huonekaluja voi virtuaalisesti sovitella vaikka omaan kotiin ja maksamisen jälkeen ostokset toimitetaan suoraan asiakkaalle.

Uudenlaisen maksamisen vakuutetaan olevan turvallista.

– Turvallisuus edellä mennään jokaiseen uuteen maksutapaan. Sen takia meillä biometriikka on aika isossa roolissa eli se, joka liittyy suoraan ihmisen biometrisiin ominaisuuksiin ja on lähes mahdoton väärentää, vakuuttaa Nordlund.

Käteinen ja kortit säilyvät käytössä vielä kauan 

Uudet maksutavat tulevat perinteisten rinnalle, kun kaupankäynti siirtyy yhä enemmän nettiin ja mobiiliin. Käteinen ja kortit säilyvät kuitenkin käytössä vielä kauan.

– En usko, että perinteinen muoviluottokortti tai maksukortti mihinkään häviää vielä pitkään, pitkään aikaan ja käteisenkin kautta pystyy maksamaan, sanoo Nordlund.

 

Lue myös:

    Uusimmat