Korona romahdutti käteisen käytön ja lisäsi lähimaksamista –kätevässä maksutavassa piilee myös ongelmia: "Käsitys saattaa hämärtyä"

0:39
Käteisen rahan käyttö on vähentynyt korona-aikana – Nordean henkilöasiakaskorttien johtaja Paula Näkki kertoo, mitä maksutapoja Suomessa suositaan nykyään.

"Vältäthän käteisen käyttöä ja maksathan ostoksesi kortilla", muistuttaa lappu nykyisin monen kaupan kassalla. Kulutuksen vähentyminen ja kauppojen suositukset koronaepidemian aikana ovat vähentäneet käteisen käyttöä maksuvälineenä entisestään.

Suomen Pankin maksujärjestelmät-osaston päällikön Päivi Heikkisen mukaan suositukset käteisen käytöstä on mennyt perille. 

– Jos aikaisemmin keskimäärin kolmasosa päivittäistavarakaupan maksuista maksettiin käteisellä, niin nyt se on pudonnut reiluun 20 prosenttiin. 

Samaa viestiä MTV Uutisille kerrotaan päivittäistavaraketju S-ryhmästä ja Keskolta. Käteisen käytössä odotetaan tänä vuonna jopa ”tuplapudotusta” suhteessa edellisvuosiin. 

Sormus ja avaimenperä uusia maksuvälineitä 

Samaan aikaan lähimaksun suosio kasvaa. Tällä hetkellä peräti 70 prosenttia korttimaksuista hoidetaan lähimaksulla. 

Nordea on tuonut asiakkailleen uusia lähimaksamisen välineitä. Maksuja voi nyt maksaa lähimaksuna sormuksella, rannekorulla tai avaimenperällä. Esineisiin on asennettu siru, joka on kytketty asiakkaan maksukorttiin. Maksu aktivoituu vasta, kun esine nostetaan aivan lähelle maksupäätettä, ilman PIN-koodin syöttämistä. 

Nordean henkilöasiakaskorttien johtajan Paula Näkin mukaan esineillä voi maksupäätteellä maksaa lähimaksun mukaisesti alle 50 euron ostokset. 

– Korona on vaikuttanut siihen, että lähimaksun käyttö on lisääntynyt huomattavasti keväästä syksyyn. Nämä maksuvälineenä käytettävät esineet ovat toinen mahdollisuus maksukortin rinnalle, eikä niiden kanssa tarvitse koskea maksupäätteeseen.

Lähimaksaminen voi horjuttaa oman talouden seurantaa 

Suomen Pankki muistuttaa, että lähimaksamiseen liittyy myös huolia.  

– Monissa apeissa maksaminen on häivytetty ostopäätöksen taakse siten, että ihmiseltä saattaa hämärtyä käsitys siitä kuinka paljon hän kuluttaa. Sitten voi olla tilanne, että luottokorttilaskun tullessa oma talouden tilanne ei olekaan hallussa. Siitä olemme huolissamme.  

Vaikka käteisen käyttö onkin vähenemässä hurjaa vauhtia, ei se ole katoamssa, vaan sillä on yhä paikkansa osana hyvin toimivaa maksujärjestelmää. 

– Käteinen säilyy meillä vielä hyvin hyvin pitkään. On paljon tilanteita, joissa käteinen puolustaa edelleen paikkaansa, esimerkiksi sähköisen maksun häiriöissä, Heikkinen toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja