Näin vapaudut käteisen, kortin ja puhelimen orjuudesta – MTV Uutiset tutustui tulevaisuuden maksutapoihin, muun muassa maksamiseen sormen verisuonilla

Maksaminen kaupassa on muuttunut viimeisten vuosien aikana huimasti. Käteisen ja maksukorttien lisäksi ostoksista voi nykyisin pulittaa useilla kännykkäsovelluksilla, kuten Mobile Paylla, Apple Paylla tai Pivolla.

Maksamista kehittävät yritykset katsovat kuitenkin jo eteenpäin. MTV Uutiset kävi testaamassa kahta eri maksutapaa, jotka vapauttavat kuluttajan puhelimen tai maksukortin orjuudesta.

Esimerkiksi sormen verisuonimaksaminen lisää maksutapahtuman turvallisuutta, kertoo maksupalveluja ja korttipalveluja tarjoavan Netsin maajohtaja Sirpa Nordlund. Kamera mittaa sormien verisuonikartaston, joka on jokaisella ihmisellä erilainen.

Sormenjäljen onnistunut skannaaminen riippuu muun muassa lämpötilasta, kosteudesta ja valosta. Sormen verisuoniskannaamisessa tällaisia muuttujia ei ole.

– Olen liittänyt sormen verisuonikartaston luottokorttiini. Pin-koodia ei tarvitse, ainoastaan sormi, Nordlund sanoo.

Sormen verisuonimaksaminen on käytössä Tanskassa Kööpenhaminan kauppakorkeakoulussa. Siellä opiskelijat tunnistautuvat sormenpäällä sekä ruokaloissa että kirjastossa. Nordlundin mukaan maksutavan rantautumisessa Suomeen on vielä muutamia mutkia, mutta tekniikka on lupaavaa.

Kasvojentunnistus lähitulevaisuutta

Toinen MTV Uutisten testaama maksutapa liittyy kasvojentunnistukseen. Siinä asiakas yksinkertaisesti asettaa kasvonsa kameran eteen, näppäilee näytölle pin-koodin ja lähtee matkoihinsa yhtä ostostapahtumaa rikkaampana.

– Näitä on jo tuotannossa, ja kasvoilla maksaminen tulee olemaan aika lähitulevaisuuden maksutapa, sanoo Netsin maajohtaja Sirpa Nordlund.

Lue myös:

    Uusimmat