Trumpin ensimmäisissä virkaanastujaisissa kiisteltiin yleisön määrästä, Bidenin virkaanastujaiset järjestettiin keskellä koronapandemiaa ja kongressihyökkäyksen jälkimainingeissa. Trump ei kunnioittanut tilaisuutta läsnäolollaan.
Vaikka Yhdysvaltain presidenttien virkaanastujaiset ovat yleensä sujuneet totutun kaavan mukaan, kahdella edellisellä kerralla juhlapäivässä on ollut ennen kokemattomia lisämausteita. Mahdolliset yllätykset huomenna eivät siten olisi ehkä niin suuria shokkeja kuin joskus aiemmin.
Donald Trumpin ensimmäiset virkaanastujaiset tammikuussa 2017 sujuivat muodollisesti kaavaa noudattaen. Paikalla yleisössä olivat kaikki totutut kutsuvieraat, kuten väistyvä presidentti Barack Obama puolisoineen ja presidentinvaalin hävinnyt Hillary Clinton entisen presidentin Bill Clintonin puolison ominaisuudessa.
Lue myös: Trump aikoo allekirjoittaa ison pinon määräyksiä heti virkaan astuttuaan
Trumpin virkaanastujaispuhe oli kuitenkin varsin poikkeuksellinen. Hän haukkui Washingtonin poliitikot maan rakoon oman edun tavoittelusta ja sanoi palauttavansa vallan Yhdysvaltain kansalle.