Joe Bidenista tulee tänään Yhdysvaltain 46. presidentti: juhlallisuuksissa vilisee tähtiesiintyjiä ja turvallisuutta takaa 20 000 sotilasta

MTV Uutiset Live Logo LIVE
Seuraamme koko illan vallanvaihtoa Yhdysvalloissa erikoislähetyksessämme

Yhdysvalloissa vaihtuu tänään valta, kun Joe Biden aloittaa kautensa maan 46. presidenttinä. Biden vannoo virkavalansa Washingtonissa kongressirakennuksen portailla puoliltapäivin paikallista aikaa eli Suomen aikaa kello 19.

Juuri ennen Bidenia virkavalansa vannoo Yhdysvaltain historian ensimmäinen naispuolinen varapresidentti Kamala Harris.

Koronavirusepidemian ja turvallisuusuhkien takia virkaanastujaisiin ei tällä kertaa päästetä ollenkaan yleisöä, vaan tapahtumaa seuraa paikan päällä vain noin tuhat viranhaltijaa ja kutsuvierasta. Seremonia on historiallinen myös sen vuoksi, ettei vaalitappionsa itsepintaisesti kiistänyt väistyvä presidentti Donald Trump osallistu tilaisuuteen. Vastaavaa ei ole tapahtunut sitten vuoden 1869.

Trumpin hallinnon ykkösedustaja virkaanastujaisissa on varapresidentti Mike Pence. Mediatietojen mukaan Trump aikoo itse lentää aikaisin aamulla kotiosavaltioonsa Floridaan Andrewsin lentotukikohdasta, missä hänelle järjestetään lähtöseremonia.

Aivan ilman edeltäjiä Biden ei joudu virkakauttaan aloittamaan, sillä paikalla Washingtonissa ovat entiset presidentit Bill Clinton, George W. Bush ja Barack Obama puolisoineen.

Keskusta eristetty, tuhansia sotilaita paikalla

Bidenin odotetaan allekirjoittavan ensimmäiset asetuksensa presidenttinä jo virkaanastujaispäivänä. Uusi presidentti on muun muassa luvannut palauttaa Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen ja perua Trumpin määräämiä matkustuskieltoja joistain muslimimaista Yhdysvaltoihin.

Yhdysvaltain koronatilanteen takia oli jo hyvissä ajoin selvää, että Bidenin virkaanastujaisista tulisi poikkeuksellinen ja hyvin suppea tilaisuus. Trumpin tukijoiden väkivaltainen tunkeutuminen kongressirakennukseen 6. tammikuuta, kesken presidentinvaalien tuloksen vahvistamisen, laittoi kuitenkin suunnitelmat jälleen uusiksi.

Mellakoinnin jälkeen pääkaupunkiin on tuotu turvallisuutta takaamaan yli 20 000 kansalliskaartin sotilasta. Laajoja alueita kongressin ja Valkoisen talon ympäriltä on eristetty aidoin sekä betoniestein. Trump sai tapahtumien vuoksi jo toisen virkasyytteen presidenttinä, tällä kertaa kapinaan yllyttämisestä.

Turvatoimet Washingtonissa ovat erittäin tiukkoja, ja viranomaiset ovat kertoneet tarkastavansa varmuuden vuoksi myös kaikkien kaupunkiin määrättyjen sotilaiden taustat. Tavallisia kansalaisia on kehotettu seuraamaan vallanvaihdon tapahtumia televisioiden välityksellä.

Ohjelma vilisee tähtiesiintyjiä

Katolinen Biden osallistuu virkaanastujaispäivän aamuna messuun St Matthewsin kirkossa Washingtonissa. Orastavasta sovinnon ilmapiiristä kertoo se, että Biden on kutsunut mukaan senaatin ja edustajainhuoneen johtajat molemmista puolueista.

Virkavalan vannomista seuraa Bidenin odotettu virkaanastujaispuhe. Hänen odotetaan korostavan kansakunnan yhtenäisyyttä sekä lupaavan muun muassa tehostaa taistelua koronaepidemiaa sekä ilmastonmuutosta vastaan.

Kongressin edustalta puuttuvaa yleisöä kuvastavat paikalle pystytetyt lähes 200 000 lippua.

Kongressilta tuore presidentti ja varapresidentti siirtyvät puolisoineen seppeleenlaskuun tuntemattoman sotilaan haudalle Arlingtonin sotilashautausmaalla ja sieltä edelleen Valkoiseen taloon.

Poikkeuksellisena virkaanastujaispäivänä myös perinteiset iltatilaisuudet on peruttu. Niitä korvaa puolitoistatuntinen erikoisohjelma "Celebrating America", jota isännöi näyttelijä ja ohjaaja Tom Hanks. Virkaanastujaistapahtuman tavoin ohjelma suoratoistetaan muun muassa Bidenin virkaanastujaissivustolla ja sen välittävät myös monet tv-kanavat.

Aamuyöllä torstaina Suomen aikaa alkavassa ohjelmassa esiintyvät monet tunnetut tähdet kuten Demi Lovato, Justin Timberlake, Jon Bon Jovi, Bruce Springsteen ja Foo Fighters -yhtye.

Tähtiloistoa nähdään jo päivällä virkaanastujaisissa, joissa esiintyvät muun muassa Jennifer Lopez ja Lady Gaga – viimeksi mainittu artisti esittää tilaisuudessa Yhdysvaltain kansallislaulun.

Lue myös:

    Uusimmat