Mainos

Vaiettu asia: Joka neljäs ikääntynyt kokenut väkivaltaa

Ikääntyneiden lähisuhteessa tai perheessä kokema väkivalta mielletään yhä yksityisasiaksi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Joka neljäs ikääntynyt on kokenut väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. THL:n koordinoiman eurooppalaistutkimuksen mukaan tekijät ovat usein ikääntyneen lähipiiristä. Avunhakeminen on vaikeaa, jos väkivallan tekijä on oma elämänkumppani, lapsi tai sukulainen.

THL:n mukaan ikääntyneiden kanssa työskentelevillä tulisikin olla osaamista tunnistaa ikääntyneisiin kohdistuvan väkivallan erityispiirteet. Nykyään lähtökohtana palveluissa on, että ikääntyneet saavat asua mahdollisimman pitkään kotona ja omaisten antamaan hoitoon tukeudutaan yhä enemmän. THL muistuttaa, että lähisuhdeväkivallan riski on suurin kodin seinien sisällä.

THL:n mukaan myös turvakotipalvelut antavat vastedes paremmin apua ikääntyneille väkivaltatilanteissa. Laatusuositukset turvakodeille painottavat sitä, että ikääntyneiden erityistarpeet on huomioitava.

Helsinki aloittaa tänään kampanjan, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta ikääntyneisiin kohdistuvasta väkivallasta. Ikääntyneitä rohkaistaan hakemaan apua.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.