Vahvistus: Bidenin Major-koira puri ihmistä – eläimille ei ole luvassa pysyvää porttikieltoa Valkoiseen taloon, kissakin tulossa

Joe Bidenin koira puri ihmistä – ei saanut porttikieltoa Valkoiseen taloon, tältä presidentin koirat näyttävät 2:11
Joe Bidenin koira puri ihmistä – ei saanut porttikieltoa Valkoiseen taloon, tältä presidentin koirat näyttävät

Tiedottaja vahvisti Bidenien toisen koiran purreen, kun sille tuntematon ihminen oli yllättänyt sen.

Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin lemmikkikoirien on määrä vielä palata Valkoiseen taloon, presidentin lehdistösihteeri Jen Psaki sanoi tiistaina paikallista aikaa. Asiasta kertoo muun muassa Guardian-lehti.

Uutiskanava CNN uutisoi päivää aiemmin, että presidenttiparin lemmikkikoirat ovat joutuneet palaamaan takaisin perheen kotiin Delawareen. Bideneilla on kaksi saksanpaimenkoiraa.

CNN:n lähteet kertoivat nuoremman Major-koiran purreen Valkoisen talon henkilöstöön kuuluvaa ihmistä. Psaki vahvisti tiistaina, että koira oli purrut tilanteessa, jossa sille tuntematon ihminen oli yllättänyt sen.

Psakin mukaan ihmiselle aiheutui tilanteessa pieni haava, johon tämä sai hoitoa Valkoisen talon lääkintäryhmältä. Muuta lääketieteellistä apua ei tarvittu.

CNN:n kertoi koirien siirtyneen Bidenien kotiin Delawaren Wilmingtoniin viime viikolla. Psakin mukaan koirien oli joka tapauksessa määrä olla joitakin päiviä Delawaressa sillä aikaa, kun presidentin puoliso Jill Biden oli edustustehtävissä maan länsirannikolla.

– Koirat palaavat Valkoiseen taloon pian, Psaki sanoi.

Nyt kolmevuotias Major on Bidenien koirista nuorempi. Bidenit saivat Major-koiran Delawaressa toimivalta eläinsuojeluyhdistykseltä syksyllä 2018. Presidenttiparin vanhempi koira Champ on noin 13-vuotias.

Psakin mukaan molemmat koirat totuttelevat yhä uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin.

Psakilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, aiotaanko Major-koira lopettaa. Ei, antoi Psaki ymmärtää.

– Major on perheenjäsen, hän sanoi.

Valkoiseen taloon tulossa myös kissa

Yhdysvalloissa presidenttien lemmikit ovat olleet seurattuja eläimiä, ja myös Bidenien koirien saapumisesta Valkoiseen taloon on kerrottu laajasti. Koirat muuttivat presidentin virka-asuntoon vajaa viikko Bidenin virkaanastujaisten jälkeen.

Politiikkaa seuraavan Hill-lehden mukaan Bidenit odottavat Valkoiseen taloon myös kissaa. Psaki sivusi asiaa päivittäisessä mediatilaisuudessa tiistaina.

– Minulla ei ole uutta tietoa kissasta. Tiedämme kyllä, että kyseinen kissa tulee rikkomaan internetin, Psaki sanoi tarkoittaen, että kun kissa saapuu, sen kuvien odotetaan leviävän netissä laajalti.

Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Bidenien tuleva lemmikki olisi ensimmäinen kissa Valkoisessa talossa sitten presidentti George W. Bushin kauden 2000-luvun alkuvuosina.

Bidenin edeltäjällä Donald Trumpilla ei ollut Valkoisessa talossa lemmikkieläimiä.

Lue myös:

    Uusimmat