Vahva tuoksuherkkyys rajoittaa Annen elämää – ”Ääni menee, päätä särkee, silmiä kirvelee”

Tuoksut kuriin 8:49

Anne Lumio on yksi niistä puolesta miljoonasta suomalaisesta, jotka kärsivät vahvasta tuoksuherkkyydestä. Anne kertoi vaivan vaikutuksista arkeensa Huomenta Suomessa. Lähetyksen aikana juontajienkin tuoksut saivat Annen rykimään ja äänen madaltumaan.

Anne Lumiolle esimerkiksi kauppakeskuksessa asioiminen tarkoittaa hyllyväleissä pakoilua ja hengityksen pidättämistä. Nenään saattavat ottaa esimerkiksi rekeissä roikkuvien vaatteiden käsittelyaineet tai myyjien käyttämät hajusteet. Kosmetiikkaosaston läpi Anne kävelee rivakasti hengitystä pidättäen.

– Asuimme 2000-luvun alussa jonkin aikaa parissa hometalossa. Sain astman, ja pari vuotta sen diagnoosin jälkeen erilaiset hajut alkoivat ärsyttää, Anne kertoi tiistaiaamuna lähetyksessä.

Ensin oireita aiheuttivat vain synteettiset tuoksut, mutta nyt hän reagoi enenevissä määrin muihinkin hajuihin, esimerkiksi rakastamiinsa appelsiineihin.

– Pystyn syömään niitä, mutta mies kuorii ne. Viime kesän valitettava altistus oli tuore, leikattu nurmikko. Oli pakko panna kaikki ikkunat ja ovet kiinni.

Varsinaista logiikkaa siinä, mihin tuoksuihin Anne reagoi ja mihin ei, ei ole.

– Sen kun osaisikin sanoa, niin osaisi suojautua paremmin. Niitä tulee ja menee.

Myös reagointitapa vaihtelee.

– Ääni menee, päätä särkee, silmiä kirvelee, nivelet turpoavat ja särkevät. Mitä milloinkin, Anne selittää.

Anne on joutunut rajoittamaan tuoksuherkkyyden takia esimerkiksi konserteissa, teattereissa ja elokuvissa käymistä. Tavallinen kauppareissukin voi tuottaa vaikeuksia.

– Sellainen spontaanisuus, että nyt lähdenkin jonkun kanssa kahville, on hävinnyt. Minun täytyy miettiä, mitä (ohjelmaa) minulla on kolmena seuraavana päivänä – pystynkö sitten puhumaan, särkeekö päätä, pääseekö sinne ja tänne? Täytyy muistaa allakka ulkoa, jotta tiedän, pystynkö lähtemään vai en, Anne kertoo.

Lähetyksen aikana myös juontajien tuoksut alkoivat käydä Annen nenään.

– Kyllä minä tässä olen vähän rykinyt koko ajan, ja ääni rupeaa madaltumaan ihan selvästi, Anne tunnusti.

Mitä tuoksuherkkyyden syntymekanismista tai oireista tiedetään? Katso koko lähetys yltä.

Lue myös:

    Uusimmat