Kemikaaliyliherkän Tiinan pysäyttävä video: Ääni häviää lähes täysin, kun vain nuuhkaiseekin deodoranttia – "Minä rakastin ennen hajusteita"

Sitten hän näyttää, miten homealtistumisen seurauksena kemikaaliyliherkkyydestä kärsivä ihminen reagoi muille normaaleihin hajusteisiin.

Ollilainen nostaa kasvojensa eteen deodoranttipullon. Hänen puheäänensä muuttuu vaivalloiseksi kihinäksi vain sekunneissa.

– Ääni kyllä palautuu, kun laitan purkin kauemmaksi itsestäni, suljen sen ja siirryn raittiiseen ilmaan.

Kaikille tilanne ei ole yhtä onnellinen: altistuminen voi Ollilaisen mukaan aiheuttaa paljon ikävämpiäkin astmakohtauksia, joita ei pelkällä happihyppelyllä korjata. Hänenkin tilanteensa oli vielä muutama vuosi sitten paljon pahempi.

Hajusteiden ääreltä poistuminen ei myöskään ole helppoa läheskään aina. Näin on esimerkiksi joukkoliikennevälineissä tai elokuvissa.

– En voisi myöskään tehdä työtäni opettajana, jollei kouluni olisi hajusteeton.

"Väite, jonka mukaan nämä oireet olisivat psykologisia, on potaskaa"

Ollilainen harmittelee, että lääketieteen ammattilaiset usein vähättelevät kemikaaliyliherkkyydestä kärsivien ihmisten oireita.

– Usein väitetään, että homealtistuminen aiheuttaa vain ohimeneviä oireita, minkä lisäksi hankaliakin oireita pidetään psykologisina: ikään kuin yliherkät pelkäisivät tai stressaisivat hajusteita.

Ainakin omalla kohdallaan Ollilainen kuittaa väitteen ”potaskaksi”.

– Minähän rakastin hajusteita. Miksi minä niitä yhtäkkiä pelkäisin?

Hän kertoo myös kokeilleensa lukuisia psykologisia menetelmiä parantuakseen yliherkkyydestään. Niitä käytetään myös toiminnallisten sairauksien yksikössä Helsingin Meilahden sairaalassa. Niistä ei kuitenkaan ollut Ollilaiselle hyötyä.

Hän arvelee, etteivät lääkärit vielä tunne oireilun syntymekanismia, sillä toimivaa, tieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa ole olemassa.

– Mutta ei tästä vain tahtomalla parane. Ainut toimiva apu minulle on pysytellä poissa altistusta aiheuttavista paikoista ja tilanteista.

Kiistanalaisesta oireilusta kiistanalaisia diagnooseja

Koska kemikaaliyliherkkyyttä pidetään lääketieteessä kiistanalaisena, on sen varjolla myös liki mahdotonta saada sairauslomaa tai -päivärahaa. Näin on siitäkin huolimatta, että yliherkkyys voi Ollikaisen mukaan aiheuttaa työkyvyttömyyden tai työpaikkarajoitteisuuden.

Opettajana toimina Ollilainen tietää, että sisäilmaoireilu on hänen alallaan jo epidemia.

– Mutta miten voit toidstaa aukottomasti, että juuri työpaikkasi mikrobivauriot ovat aiheuttaneet sinulle ei-allergeenisen astman tai kemikaaliyliherkkyyden? Et mitenkään!

Koska herkistymisen oireista ei vallitse tieteellistä yksimielisyyttä, kirjoittavat lääkärit Ollilaisen mukaan "tarkoituksella vääriä diagnooseja".

– Usein näissä lausunnoissa lukee sitten jotain sen suuntaista kuin ”stressi”, ”ylätiehengitystulehdus” tai ”työväsymys”. Pitäähän potilaalle kuitenkin jokin diagnoosi kirjoittaa.

Tämä on Ollilaisen mukaan täysin epäeettistä toimintaa. Lisäksi se sysää yliherkkyyden sairaustilastoista piiloon.

– Suomessa asiat ovat tämän asian suhteen huonosti. Esimerkiksi Kanadassa, Saksassa ja Australiassa monikemikaaliyliherkistyneitä tutkitaan paljon vakavammin.

Tietoisuus lisääntymässä

Ollilainen on silti hyvillään siitä, että haju- ja kemikaaliyliherkkyys otetaan nykyään yhä vakavammin huomioon.

– Nykyäänhän vaikkapa busseissa, vessoissa ja pukuhuoneissa kehotetaan välttämään hajusteita. Ruotsissa on kaupunkeja, joiden kirjastoissa ja kouluissa hajusteiden käyttö on kielletty kokonaan.

Myös esimerkiksi Allergia- ja astmaliitto sekä Suomen haju- ja kemikaaliyliherkät ry levittävät tietoutta siitä, miten herkkyyksien kanssa tulisi toimia. Ollilainen pitää myös Facebookin vertaistukiryhmiä ”hyvänä pelastusrenkaana”.

– On tärkeää, että pahimpina aikoina lähellä on ymmärtäviä ihmisiä. Samalla on riskinä, että arki alkaa pyöriä oireiden ympärillä, koska pahimmillaan yliherkkä erakoituu hajustetusta yhteiskunnasta omaan kotiinsa.

Hän arvelee kemikaaliyliherkkyyden olevan lisääntyvä ilmiö ja toivoo, että ihmiset uskaltaisivat puhua oireistaan avoimemmin, ”ilman pöljän mainetta”.

– Me yliherkät olemme ihan normaalia, fiksua porukkaa. Silti olen huomannut, että etenkin monet miehet häpeilevät puhua yliherkkyydestään, koska pelkäävät vinksahtaneen leimaa.

Ollilainen vertaa kemikaaliyliherkkyyttä allergisiin oireisiin.

– Eihän kala-allergikollekaan tarjota kalaa, joten miksi hajuyliherkälle sitten pakotettaisiin hajusteita?