Työttömien yhdistyksen pihalla kiemurtelee jonon tapainen joukko jo aamuhämärissä. Tarkemmin katsottuna ihmiset ovat pienissä porukoissa, maskit kasvoilla – parhailla kaksi.
Odotuksen aihe on selvä: ruoka-apu, jota Olavi Vakkurin pakettiauto kohta tuo jaettavaksi.
– Tänään ei tullut hirveästi, mutta huomenna ja ylihuomenna varmaan enemmän, arvioi 28 vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt mies.
Jonotusnumerot on jo ajettu. Timo Långsvedin numero on 13.
– Saa nähdä, riittääkö minulle asti jääkaappitavaraa. Viimeksi sain vihanneksia ja salaattipuskan, kertoo sairaseläkeläinen.
Kun katsoo jonottajien joukkoa, ymmärtää sen tosiseikan, että köyhyys voi iskeä kehen vain. Se voi iskeä kantasuomalaiseen yhtä lailla kuin maahanmuuttajaan, nuoreen ja vanhaan. Usein takana on yllättävä tapahtuma elämässä.
– Minä olen sairaseläkkeellä ja minulla on oma talo. Siinä meni katto hajalle, joka piti korjata. Kun on vielä asuntovelkaakin, raha ei vain riitä, sanoo Långsved.
Pahimpia ovat talvet.
– Puolen vuoden lämmitys sähköllä maksaa suurin piirtein 1800 euroa. Pitäisi saada joku muu lämmitysmuoto, mutta eihän semmoiseen ole varaa, selvittää mies.
Huolta aiheuttaa myös terveys.
– Laskin että kestää kolme vuotta, että saan vaimolle ostettua uudet tekohampaat. Pitäisi saada silmälasitkin, joten on tässä laskemista, huokaa Långsved.
Vapaaehtoiset ovat tänä vuonna tehneet entistä enemmän työtä auttaakseen yksinäisiä ja vähävaraisia, jotka koronan vuoksi ovat jääneet omiin oloihinsa. Lahjoituksia on kerätty aiempaa innokkaammin, mutta yhteisten tapaamisten puute rassaa monen arkea. Jouluruokailuakaan ei tänä vuonna ole.
– Kyllä tässä näkee ihmisiä, jotka ovat pudonneet turvaverkon läpi, kokonaan pois. Näky on aika karmea varsinkin viikonloppuaamuisin, sanoo Vakkuri pimeällä pihalla.
Konkreettista apua on saatu yksityisiltä ja yrityksiltä nyt tavallista runsaammin, mutta keskustelujen ja tapaamisten puute näkyy.
– Moni haluaisi tulla juttelemaan, mutta rajoitusten takia ei nyt voi. Monesti sitten ollaan tässä ulkona porukalla, kun on hyvä ilma. On tärkeää päästä sieltä neljän seinän sisältä pois, tietää Vakkuri.
Sisältä saa jonottamalla ruoka-apua ja keittiöstä myydään edullisia jouluaterioita mukaan. Tänään on kinkkua, laatikoita, piparia ja torttuja. Jouluruoka maksaa neljä euroa.
– Kyllähän tässä tulee joulumieli, kun saa ihmisille pienellä rahalla jotakin täytettä, sanoo ruokaa pakkaava Merja Jokela.
Olavi Vakkuri on tehnyt vapaaehtoistyötä niin pitkään, että monet kohtalot ovat jääneet mieleen.
– Pari vuotta sitten tuli pienyrittäjä, jolta oli toiminta loppunut eikä mitään ollut jäänyt taskuun. Ei ollut ruokaa, ei mitään. Koska pakkasessa on aina jotakin, annoin sieltä ruokaa. Tuli kovat halaukset ja kiitokset, kun tavattiin vielä muutaman kerran ruoka-avun merkeissä.
Ihminen on sosiaalinen eläin, se tiedetään täällä. Monet tulevat hyvissä ajoin seisoskelemaan pihalle, kun lämmin sääkin suosii.
– Olen itsekin sosiaalinen ja haluan olla toisten kanssa tekemisissä. Elämä on parasta, kun saa ihmisten kanssa toimia ja olla. Kun jokainen pienellä rahaa elää, eikä voi mitään ostellakaan, silloin täytyy ihmisten kanssa olla siellä henkisellä puolella.
