Työttömien yhdistyksen pihalla kiemurtelee jonon tapainen joukko jo aamuhämärissä. Tarkemmin katsottuna ihmiset ovat pienissä porukoissa, maskit kasvoilla – parhailla kaksi.
Odotuksen aihe on selvä: ruoka-apu, jota Olavi Vakkurin pakettiauto kohta tuo jaettavaksi.
– Tänään ei tullut hirveästi, mutta huomenna ja ylihuomenna varmaan enemmän, arvioi 28 vuotta vapaaehtoistyötä tehnyt mies.
Jonotusnumerot on jo ajettu. Timo Långsvedin numero on 13.
– Saa nähdä, riittääkö minulle asti jääkaappitavaraa. Viimeksi sain vihanneksia ja salaattipuskan, kertoo sairaseläkeläinen.
Kun katsoo jonottajien joukkoa, ymmärtää sen tosiseikan, että köyhyys voi iskeä kehen vain. Se voi iskeä kantasuomalaiseen yhtä lailla kuin maahanmuuttajaan, nuoreen ja vanhaan. Usein takana on yllättävä tapahtuma elämässä.
– Minä olen sairaseläkkeellä ja minulla on oma talo. Siinä meni katto hajalle, joka piti korjata. Kun on vielä asuntovelkaakin, raha ei vain riitä, sanoo Långsved.
