Väärinkäsitykset kärjistyvät: Ensitreffit-sulhanen avautuu parin vaikeuksista – "Nyt lyödään puukolla rintaan"

Ensitreffit alttarilla -pari Tuula ja Miika törmäävät häämatkallaan kommunikaatiovaikeuksiin.

Tuula myönsi viime viikolla Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa olevansa peloissaan siitä, että hän tuntuu ajattelevan läheisyydestä hyvin eri lailla kuin hänen tuore aviopuolisonsa Miika

Miika nostaa tiistain jaksossa puolestaan esiin parin välillä vallitsevat kommunikaatio-ongelmat. Hän kertoo ymmärtäneensä vaimonsa sanomiset väärin ja luonnehtii sen saaneen hänen mielensä matalaksi.

– Jotenkin ymmärsin, kun hän rupesi puhumaan, että hänen on vaikeaa keskustella negatiivisista asioista tai sanoa niistä. Itsehän ymmärsin sen unen pöpperössä niin, että hänellä ei ole mitään muuta kuin negatiivista ajatusta meikäläisestä. Se oli semmoinen, että nyt lyödään puukolla rintaan. Tuli tosi huono fiilis siitä, hän kertoo.

Tuula antoi jo hääpäivänä ymmärtää, että Miika oli erilainen kuin hän ehkä oli ennakkoon ajatellut. Nyt nähtävässä jaksossa myös Miika myöntää, että puolisosta on tullut ilmi puolia, jotka ovat tulleet hänelle yllätyksenä.

– Tuula on tosiaan aika vahva persoona ja tosi vahva nainen. Tietyllä tapaa ihana, mutta hänestä löytyy myös tavallaan se kovuus ja tietynlainen kylmyys, pohtii Miika, joka luonnehtii suhtautuvansa itse tunnepuolen asioihin ja empatiaan hieman toisella tavalla.

– Se on tullut itselle yllätyksenä tämän matkan aikana, hän tunnustaa.

Kuinka Tuula kommentoi pariskunnan välistä kommunikointia? Katso maistiaiset tiistain jaksosta yllä olevalta videolta!

Ensitreffit alttarilla tiistaisin kello 21 mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla

Lue myös:

    Uusimmat