Suunnistajatähti Minna Kauppi kertoo tuoreessa elämänkerrassaan, miten tapasi puolisonsa Apulanta-yhtyeen rumpalin Sipe Santapukin ja miten pariskunta joutui salailemaan suhdetta pitkään.
Juuri julkaistu kirjailija Ari Väntäsen kirjoittama Minna Kauppi suunta/vaisto (Like kustannus) kertoo ex-suunnistaja Minna Kaupin vauhdikkaasta urasta ja elämänkäänteistä. Elämänkerta paljastaa myös, miten hän tapasi puolisonsa rumpali Sipe Santapukin.
Pariskunta tutustui aikoinaan Apulannan keikalla Himoksella. Kauppi oli juuri eronnut suunnistaja Pasi Ikosesta, jonka kanssa hän oli 12 vuotta yhdessä, eikä uusi suhde ollut suunnitelmissa.
Kirjassa Santapukki kertoo tunnistaneensa huippusuunnistajan yleisön joukosta, sillä hän oli seurannut lajia. Mies meni juttelemaan hänelle keikan jälkeen, jossa he kokivat yhteyden toisiinsa.
– Sitä kukaan ei kuitenkaan tiennyt, että olin tullut huppelissa maininneeksi Simolle, että vaikka mulla onkin sormus ikään kuin suojanani, niin olen kihloissa vain itseni kanssa, Kauppi kertoo kirjassa ensikohtaamisesta.
