Uutuuskirja: FSB-johtajat painostivat Putinin aloittamaan hyökkäyssodan Ukrainaan

Brittitoimittajan uutuuskirjassa avataan muun muassa sitä, minkälainen rooli Putinin sisäpiiriin kuuluvilla henkilöillä oli Venäjän hyökkäyssodan aloittamisessa.

The Times kertoo sotatoimittaja, historioitsija Owen Matthewsin uutuusteoksen Overreach pohjalta, että Putinin sisäpiiri oli tehnyt päätöksen hyökkäyssodan aloittamisesta Ukrainaan jo kesällä 2021.

Matthewsin mukaan neljällä venäläismiehellä – joista kolme liittyy keskeisesti Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:hen – oli keskeinen rooli siinä, että Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan.

Miehet ovat Putin, Nikolai Patrushev eli turvallisuusneuvoston puheenjohtaja ja Putinin KGB-kollega vuodesta 1975, Putinin vanha luokkatoveri Pietarin yliopistosta, FSB:n johtaja Aleksandr Bortnikov sekä puolustusministeri Sergei Shoigu.

Matthews on työskennellut Venäjällä 25 vuotta.

Salaliittoteorioita ja vainoharhaisuutta

Matthewsin mukaan Patrushevilla ja Bortnikovilla oli suurin poliittinen liikkeellepaneva voima hyökkäyssodan aloittamisessa, kun Shoigu taas toimi toisinaan epäröivänä toimeenpanijana.

Etenkin Patrushev nostetaan Putinin sisäpiirin tärkeimmäksi yksittäiseksi henkilöksi. Matthewsin tietojen mukaan Patrushev ja Putin tapasivat nuorina upseereina KGB:ssä Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa.

The Timesin mukaan Patrushev paljasti monissa haastatteluissa huomattavaa vainoharhaisuutta ja uskoa erinäisiin salaliittoteorioihn.

Esimerkiksi vuonna 2015 Patrushev sanoi, että "amerikkalaiset uskovat, että hallitsemme luonnonvarojamme laittomasti ja ansaitsemattomasti, koska heidän mielestään emme käytä niitä niin kuin niitä pitäisi käyttää".

Väitteensä tueksi hän siteerasi Yhdysvaltain entistä ulkoministeriä Madeleine Albrightia, jonka Patrushev väitti todenneen, että "Kaukoitä ja Siperia eivät kuulu Venäjälle".

Albright ei ollut kuitenkaan koskaan sanonut näin, vaan lainaus oli peräisin FSB:n palkkaamalta selvännäkijältä, joka väitti lukeneensa Albrightin ajatukset.

Huhtikuussa 2022 Patrushev väitti, että "rikollisyhteisö" "harjoittaa laajalle levinnyttä liiketoimintaa, joka liittyy "Ukrainasta vietyjen orpojen myyntiin".

Hän väitti, että länsimaiden hallitukset olivat tukeneet tätä kauppaa, sillä ne olivat "elvyttäneet varjomarkkinat, joilla ostettiin ihmiselimiä Ukrainan sosiaalisesti haavoittuvilta väestönosilta salaisia elinsiirtoja varten.”

"Ukraina on Amerikan ja Venäjän raja"

The Timesin mukaan Matthews kertoo, että Putinille ja tämän sisäpiirille Ukraina näyttäytyi vain taistelukenttänä kahden entisen suurvallan etupiiriajattelussa.

"Ukrainaa ei ole olemassa. Se on Amerikan ja Venäjän raja", totesi Putinin entinen henkivartija ja Kansalliskaartin nykyinen johtaja Viktor Zolotov Aleksei Venediktoville, joka toimii Kaiku Moskvi -radioaseman päätoimittajana.

Matthews ajattelee, että toisaalta hyökkäyssodassa Ukrainaan oli kyse myös Putinin eliitin tulevaisuudesta. He halusivat säilyttää vaikutusvaltansa Putinin presidenttikauden päättymisen jälkeen, hän ajattelee.

Putinilla syöpä?

Putin täytti vastikään 70 vuotta, ja hänen terveydentilaansa on spekuloitu toistamiseen.

The Timesin artikkelissa kerrotaan, kuinka huhtikuussa 2022 tutkivan journalismin sivusto Proekt.media julkaisi yksityiskohtaisen tutkimuksen, joka perustui venäläisten huippusyöpälääkärien lentomatkoihin ja Putinin katoamisiin julkisuudesta vuosina 2016–2020.

Vuodesta 2019 alkaen Putinin mukana oli kaikilla matkoillaan peräti yhdeksän lääkäriä.

Muun muassa Moskovan keskussairaalan neurokirurgien ryhmä ja tohtori Evgeni Silovanov, iäkkäiden kilpirauhassyöpään erikoistunut tunnettu onkologi, vietti Putinin kanssa 166 päivää 36 vierailun aikana. Proekt-median tekijät väittävät, että Putinille on mahdollisesti tehty syöpäleikkaus syyskuussa 2020.

Koronaviruspandemia pienensi lähipiiriä, edes Lavrov ei tiennyt

The Timesin mukaan koronaviruspandemia pienensi Putinin lähipiiriä entisestään. Putinin riskinottohalukkuus kasvoi, ja hän ajatteli suuruudenhullusti Venäjän ylivallasta Ukrainaan.

Putinin sisäpiiriin jäivät ne ihmiset, jotka uskoivat siihen, että Ukraina oli saatava vallattua lännen aiheuttaman "uhan" vuoksi.

Matthewsin mukaan esimerkiksi ulkoministeri Sergei Lavrov ja suurin osa turvallisuus­neuvoston jäsenistä ei tiennyt Putinin päätöksestä hyökätä Kiovaan ennen 21. helmikuuta pidettyä kokousta, jossa keskusteltiin Venäjän tukemien separatististen Donetskin ja Luhanskin ”kansantasavaltojen” tunnustamisesta itsenäiseksi.

Näin diktaattorien valtakaudet päättyvät 3:28
Näin diktaattorien valtakaudet päättyvät: Tietokirjailija Leif Sundström taustoitti aihetta Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Lue myös:

    Uusimmat