Uutuuskirja: Armotonta koulukiusaamista ja veljen väkivaltainen kuolema – suomalaisurheilija nousi nuoruuden tuskasta olympialaisiin

– Olin kehittänyt päässäni kaavan, että voittaakseni henkiset pelkoni minun tulisi olla maailman vahvin tyttö.

Näin Anni Vuohijoki mietti ennen voimanoston nuorten MM-kisoja vuonna 2011. Suurin tuska viisi vuotta aiemmin tapahtuneesta Lauri-isoveljen väkivaltaisesta kuolemasta oli hellittänyt, ja Anni oli päättänyt, että maailmanmestaruus olisi piste kaikelle masennukselle ja surulle.

– Lopetin yhteydenpidon ystäviini, jätin pitkäaikaisen poikaystäväni, jotta kykenin harjoittelemaan enemmän. Olin itsekkäin tapaamani ihminen. Jäin lopulta kyykyssä ilman tulosta.

Ei edelleenkään kutsua luokkakokoukseen

Vuohijoen matka olympiapainonnostajaksi on ollut raskas taistelu. Nuorempana painot olivat henkisiä ja ne kasautuivat Vuohijoen niskaan, mutta vuosi vuodelta ne siirtyivät pikku hiljaa pois harteilta fyysisiksi painoiksi punttitangon päihin.

Matkaa kuvaa hyvin Vuohijoen ja Kirsin kirjoittaman uutuuskirjan väliotsikko "Mestarit syntyvät harvoin pumpulissa". Tällä Vuohijoki viittaa varsinkin ala-asteikäisenä Nakkilassa kokemaansa koulukiusaamiseen.

– Muistan aina sen hetken, kun istuin 14-vuotiaana mummilan tietokoneella ja mietin, että kirjoitan kirjan siitä, miltä tuntuu olla koulukiusattu.

– Olen se, jota ei edelleenkään uskalleta pyytää luokkakokoukseen, koska kaikki tietävät viimeisten ala-astevuosien olleen henkisesti erittäin rankkoja minulle, Vuohijoki toteaa kirjassaan.

Kiusaaminen oli niin henkistä kuin fyysistä, eikä 12-vuotias tyttö voinut ymmärtää sitä, miksi lapsuusvuosien tutut ihmiset käänsivät hänelle selkänsä.

– Kun olin käymässä kaupassa äidin tai mummin kanssa, kiusaajat odottivat, että jäisin yksin. Kun äiti punnitsi banaaneja, kävi joku tytöistä huorittelemassa minua. Vaikenin asiasta.

Vuohijoki päätti kuitenkin kertoa äidilleen kaiken kokemuksistaan ala-asteen viimeisinä viikkoina, kun kaksi kiusaajapoikaa heitti rullaluistimilla ollutta Annia kivellä päähän.

– Muistan sen hetken, kun äitini halasi ja kysyi, vieläkö haluan mennä Poriin yläasteelle ja sanoin, että kyllä.

Elämän käännekohta 17-vuotiaana

Vuohijoki piti fysiikkaharjoittelusta jo nuorena, ja pian yleisurheiluharrastus jäi voimaharjoittelun jalkoihin.

– Pidin itseäni heikkona. Ehkä vuosia jatkunut koulukiusaaminen vei palan itsetunnostani ja minäkuvastani.

Uusi henkinen koettelemus oli kuitenkin pian edessä. Ja suru oli suurin mahdollinen.

Vuohijoen perheen maailma mureni, kun Annin isoveli Lauri pahoinpideltiin kuoliaaksi toukokuussa 2006 Porissa. Anni oli tuolloin 17-vuotias.

Traagista tarinaa käsiteltiin mediassa, kun Vuohijoki nosti painoja Rion olympialaisissa 2016. Vuohijoki puhui tuolloin asiasta ensi kertaa julkisesti. Hän halusi käsitellä asiaa myös kirjassaan, sillä isoveljen kuolema oli hänen elämänsä käännekohta.

– Tosiasia on, että kaiken motivaationi takana on veljeni. Vuosien surun pakoilu jätti tehokkuuden mutta myös ymmärryksen siitä, että voin nauttiessani elämästä saavuttaa myös paljon. Lauri on yksi suuri syy siihen, että uskalsin jatkaa unelmaani lääkärin opinnoista ja uskalsin haaveilla Riosta.

Syvimmän surun keskellä Vuohijoella oli vain urheilu. Hän yritti pitkään pakottaa tuskan syrjään, kunnes meni ystävän kehotuksesta terapiaan.

– Paranemisprosessini alkoi, ja urheilu lievensi suruani.

Kesti kuitenkin neljää pitkää vuotta ennen kuin Vuohijoki pystyi elämään ilman ahdistusta. Hän oli lähtenyt vaihtoon Saksaan, ja muistot tuosta syksystä ovat pysyneet kirkkaina.

– Pystyin nukkumaan taas ilman valoja ja yksin. Jos minulla olisi supervoimat, kertoisin kaikille masentuneille, ja surullisille ihmisille, että elämäni paras hetki oli se päivä, kun vedin taas keuhkoni täyteen elämää. Kaikki ne mustat vuodet olivat sen arvoisia, että jaksoin odottaa sitä päivää.

Oma tie löytyi vihdoin kesällä 2016

Vuohijoen nousu olympiatason painonnostajaksi on ollut suhteellisen nopea, sillä hän kilpaili lajissa ensi kertaa vasta 23-vuotiaana. Tekeminen muuttui entistä määrätietoisemmaksi vuonna 2013, kun Vuohijoki teki valmentajansa Mika Tiaisen kanssa seinään merkinnät "Rio2016?" ja "Tokio2020".

Kysymysmerkki poistui ensimmäisen merkinnän perästä heinäkuussa 2016, kun Vuohijoki sai puhelimeensa viestin olympiavalinnasta.

– Se oli elämäni ihmeellisimpiä tunteita. Kaikki työ ja uhraukset saivat pisteen.

Rakennustekniikan diplomi-insinööriksi opiskellut Vuohijoki oli jättänyt kaksi vuotta aiemmin työnsä tuulivoimaloita suunnittelevassa yrityksessä. Kesä 2016 toi myös toisen loistouutisen: opiskelupaikka Oulun yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan.

– Olin vihdoin löytämässä tieni.

Samalla kymmenen vuotta kestänyt kaari sulkeutui.

– Laurin kuolemasta jäi käteen huippu-urheilijan elämä, lääketieteellisen opiskelupaikka sekä ammatti valmentajana.

Vuohijoki onkin myös valmentanut useita voimailijoita vuosien saatossa, mutta nyt hän aikoo ottaa enemmän aikaa itselleen.

– Oma urheilu-urani on nyt kiivaimmillaan ja nautin siitä seuraavat vuodet.

Niin. Seinällähän oli myös se toinen merkintä.

Suorat lainaukset ovat maanantaina julkaistusta kirjasta Voima kanssamme – rautaista tietoa voimaharjoittelusta.