Mainos

Uusia tietoja kuolleesta tamperelaismiehestä: Viisi henkilöä pidätetty, avopuoliso yritti herätellä – "Kertoi joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi”

Tampereella tapahtuneesta kuolemantapauksen tutkinnasta on tullut ilmi uutta tietoa. Poliisi pyytää yhä havaintoja silminnäkijöiltä.

Tamperelainen mies löydettiin maanantaiaamuna kuolleena kotoaan. Poliisi epäilee, että miestä olisi aikaisemmin maanantaiyönä joutuneen pahoinpitelyn ja ryöstön uhriksi.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hannu Kallioniemi kertoo, että poliisi on ottanut kiinni ja kuulustellut viittä henkilöä tapaukseen liittyen. He ovat kuulusteluissa kiistäneet syyllisyytensä tappeluun tai pahoinpitelyyn.

Miehen avopuoliso oli myöhemmin maanantaiaamuna yrittänyt herättää miehen, mutta mies ei näyttänyt elonmerkkejä. Avopuoliso soitti hätäkeskukseen, mutta ambulanssin saapuessa oli jo liian myöhäistä.

– Avopuolison mukaan mies oli tullut aamuyöstä kotiin ja ollut sinänsä ihan hyvässä kunnossa. Mies oli kertonut joutuneensa pahoinpitelyn kohteeksi tarkentamatta sen enempää, Kallioniemi kertoo.

Kuolemansyy selvityksessä

Epäillyn pahoinpitelyn jälkeen miehen luona kävi ambulanssi ja poliisi. Ambulanssin henkilökunnan mukaan mies oli sellaisessa kunnossa, ettei hän tarvinnut apua.

Poliisi on pyytänyt havaintoja pahoinpitelyn silminnäkijöiltä. Havaintoja ei ole Kallioniemen mukaan vielä tullut.

– Poliisin näkökulmasta on erittäin tärkeä saada selvyys, onko väkivaltaa käytetty tähän henkilöön. Oikeuslääkärin kanssa teemme yhteistyötä siinä, onko tutkimuksissa todetuilla vammoilla syy-yhteyttä tähän kuolemaan, Kallioniemi sanoo.

Poliisi pyytää havaintoja

Poliisipartion luona kävi kaksi naista keskustelemassa tästä mieheen kohdistuneesta pahoinpitelystä. Lisäksi uhri liikkui jo aikaisemmin illalla kello yhdeksän jälkeen Hämeenkadulla ravintola Tiikerihaissa. Uhri oli siellä erään mieshenkilön kanssa.

Poliisi pyytää näitä naisia ja tätä miestä ilmoittautumaan poliisille. Heitä ei epäillä rikoksesta. Poliisi kaipaa havaintoja myös muilta silminnäkijöiltä.

Uhrilla oli tapahtuma-aikaan päässään harmahtava lippalakki. Yllään hänellä oli tumma t-paita, missä on edessä vaalea/harmaa väritys, ja tummat Adidas-merkkiset collegeshortsit. Hänellä oli kaulassa pitkähkö kullattu kaulaketju ja kädessä kullattu rannekello.

Havainnot ja tiedot voi soittaa poliisille numeroon 02954 45890 tai sähköpostiin pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.