Uuden Volkswagen Passatin farmariversiolla oli vaikeuksia suoriutua aiemminkin haastavaksi osoittautuneesta testistä. Katso video artikkelin lopusta.
Niin sanotussa hirvenväistötestissä (englanniksi moose test) on tarkoituksena selvittää, miten auto käyttäytyy tiukassa väistötilanteessa.
Kyseinen testi on paljastanut vuosien varrella useita vakavia suunnitteluvirheitä.
Mersu joutui keskeyttämään A-sarjan tuotannon
Esimerkiksi vuonna 1997 Mercedes-Benz oli juuri esitellyt ensimmäisen sukupolven A-sarjansa. Auton korkean painopisteen haittapuolet kävivät ilmi ruotsalaisen Teknikens Världin testissä, jossa auto kaatui kyljelleen tiukassa väistössä. Tieto levisi mediassa nopeasti, ja myös muut autojulkaisut onnistuivat kaatamaan auton vastaavassa kokeessa.
Mercedes-Benz kiisti ongelman aluksi, mutta joutui lopulta keskeyttämään uutuusmallin tuotannon kuukausiksi ja palaamaan suunnittelupöydälle.
Tekniikan Maailman havainto johti yhden Volkkarin ja parin Seatin takaisinkutsuun
Viime vuonna Tekniikan Maailman suorittama testi paljasti puolestaan vakavan suunnitteluvirheen Volkswagen Polosta, Seat Ibizasta ja Seat Aronasta, kun kävi ilmi, että kolmen ihmisen istuessa takapenkillä tiukassa väistötilanteessa, voi vasemmalla istuvan matkustajan turvavyö aueta.
