Lähitulevaisuudessa sekä akvaario- että terraarioharrastus tulevat kokemaan suuria muutoksia Suomeen rantautuvan terrascaping-harrastuksen myötä.
Vaikka kanit ja jyrsijät ovat kestosuosikkeja ja lähellä suomalaisten eläinystävien sydäntä, ovat terraarioharrastus ja akvaariot vahvassa kasvussa, kertoo Faunattaren valikoimapäällikkö Reetta Vuorenoja-Virtanen.
Terraarioiden sisustamiseen ja tuunaukseen keskittyvästä terrascapingista ennustetaan seuraavaa suurta hittiä lemmikkimaailmassa.
Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat
Terrascaping-harrastuksessa yhdistyvät lemmikkien hoito ja sisustaminen. Taidokkaasti rakennettu terraario on Vuorenoja-Virtasen mukaan aivan kuin pala eksoottista sademetsää tai karua aavikkoa.
Nykytekniikan ansiosta terraarioon voidaan luoda myös luonnollista vuorokausirytmiä jäljittelevä valaistus aina auringonpaisteesta kuutamovalaistukseen, mikä lisää näyttävyyttä entisestään.
Asunnon koko ei ole este harrastuksen aloittamiselle, sillä pienimpiinkin altaisiin löytyy sopivia lemmikkejä, esimerkiksi hyönteisiä.
– Mikäli terraarion hankinta lähtee liikkeelle mieleisestä lajivalinnasta, määrittelee laji luonnollisesti tarvittavan asumuksen koon. Valinnan voi myös tehdä toisin päin ja miettiä ensiksi, minkä kokoisen terraarion kotiinsa hankkii ja ottaa vasta sitten selvää sinne sopivista lajeista, Vuorenoja-Virtanen toteaa.
Akvaarion voi sisustaa pelkillä kasveilla
Myös akvaariot ovat nostamassa suosiotaan hankalahoitoisesta maineestaan huolimatta. Nykyiset laitteet ja tuotteet ovat helpottaneet akvaarion hoitoa huomattavasti.



