Uusi Model S ei ole välttämättä edes kaikkien Tesla-fanien mieleen

Tesla Model 3 ensimmäistä kertaa Suomessa – MTV Uutiset tutustui 3:26
Tutustuimme Tesla Model 3:een.

Yhdysvaltalainen sähköautovalmistaja Tesla on ollut viime aikoina kiireinen Model 3:n sekä tulevan Model Y:n kanssa. Julkistusputkessa on kuitenkin uudet versiot myös S- ja X-malleista.

Tesla päivitti nykyisen Model S -mallinsa ulkonäköä vuonna 2016. Autoa ei voi missään nimessä luonnehtia vanhentuneeksi, etenkään, kun uusia toiminnallisuuksia tulee säännöllisesti päivityksillä, mutta sen facelift-mallin julkistus ei liene enää kovin kaukana. Huhujen mukaan tuotanto käynnistyisi jo syyskuussa.

Teslan uskotaan haluavan yhtenäistää malliensa sisustusta. Sen on kerrottu tuovan Model S:ään ja Model X:ään uudesta kolmosesta tutun pelkistetyn sisustuksen, jossa kojelaudasta ei törrötä muuta kuin ratti ja suuri kosketusnäyttö.

Model 3:n askeettiseksikin luonnehdittu sisusta on jakanut mielipiteitä ensiesittelystään lähtien. Osa pitää sen modernin skandinaavisesta yksinkertaisuudesta ja selkeydestä, kun taas toiset luonnehtivat sitä täysin epäonnistuneeksi, koska kaikki toiminnot on sijoitettu näytölle eikä fyysisiä painikkeita löydy kuin ratista.

Tällä hetkellä Teslan ostaja on voinut valita premium-autojen kanssa selkeämmin kamppailevista S- ja X-malleista sekä raikkaan tuulahduksen tulevaisuudesta tuovasta Model 3:sta yksinkertaisine kojelautoineen, mutta mikäli huhut pitävät paikkansa, ei uuden Teslan ostajalle välttämättä tarjota pian kuin jälkimmäistä vaihtoehtoa.

CNBC:n mukaan Teslan tehtaalla Kalifornian Fremontissa tehdään parhaillaan muutostöitä tulevan Model Y:n sekä päivitetyn Model S:n tuotantojen käynnistämiseksi.

Huhujen, joiden taustalla ovat CNBC:n mukaan Teslan työntekijät, perusteella myös Model S:n penkit otettaisiin Model 3:n kalleimmasta versiosta.

Uuden Model S:n toimintamatkaksi on arvioitu jopa 650 kilometriä.

Lähde: CNBC

Lue myös:

    Uusimmat