Uusi Hummer on esitelty ja meilläkin on siitä video – valmistaja tosin paljasti juuri, että autoa ei ole oikeasti edes olemassa
Kaikki ei ole aina sitä, miltä päällepäin näyttää.
General Motors esitteli aiemmin tällä viikolla uuden GMC Hummer EV:n. Kyseessä on legendaarisen bensasyöpön paluu täyssähköisenä luksusavolavana.
Yhdysvaltalaisostajien suosimat lava-autot sähköistyvät vauhdilla, eikä autojätti General Motors voinut viivytellä pidempään, vaan esitteli auton jo nyt, vaikka se tuleekin tuotantoon vasta ensi vuoden lopulla.
Artikkelin yläpuolelta löytyvällä videolla esitellään auton ulkonäköä ja toimintaa, mutta todellisuudessa toimivaa Hummer EV:tä ei ole vielä olemassakaan. Ainakaan niin toimivana, mitä video antaa ymmärtää.
Videolla nähtävä auto on tietokonegrafiikkaa,. Mukana on myös malleja, jotka ovat ulkoisesti täysin oikean auton näköisiä, mutta ilman varsinaista toiminnallisuutta.
"Rakennetaan parhaillaan"
Hummerin henkiinherättämiselle näytettiin vihreää valoa vasta huhtikuussa 2019, joten ei ole sinänsä ihmeellistä, ettei toimivaa autoa ole vielä fyysisesti olemassa. Vasta 1,5 vuotta kehityksessä olleen Hummer EV:n toimitusten on kuitenkin määrä käynnistyä vuoden 2021 lopulla.
– Ensimmäistä testiautoamme rakennetaan parhaillaan, auton pääsuunnittelija Al Oppenheiser paljasti Green Car Reportsille.
Kaikkein olennaisin osa autosta eli sen akusto ja siihen liittyvät järjestelmät ovat kuitenkin Oppenheiserin mukaan jo valmiita. Itse auto vain puuttuu sen ympäriltä.
Auton parissa työskentelevät insinöörit otettiin mukaan yhtiön muista projekteista, pääosin Corvette--tiimistä. Oppenheiser itse johti aiemmin Camaron kehitystyötä.
Lähde: Green Car Reports
Uusimmat
-
18:18
Krista Kiurun toiminta kuumentaa tunteita eduskunnassa: "Työpaikkakiusaamista"
-
18:15
Mies tulitti ravintolan edustalla Tampereella, osui ulkopuoliseen – viisi vuotta vankeutta
-
18:12
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytynyt
-
18:08
Roman Rotenberg lataa hämmästyttävän väitteen Suomesta – "He itse ymmärtävät"
-
18:06
Kaksi kuumaa kysymystä arabiankielisissä keskusteluryhmissä: Onko rasismia ja miten Suomesta pääsee pois?
-
18:05
Purra kritisoi talousehdotuksia ja tunteet kiehahtivat eduskunnassa: "Kuulsi läpi vahva ylimielisyys"
-
18:05
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytynyt Tinder puhuttaa – näin tuotanto vastaa
-
17:52
Suora lähetys kello 18.00: Presidenttiehdokkaat ottavat yhteen turvallisuuspolitiikasta
-
17:50
Ruotsi vajosi taantumaan
-
17:49
Stoltenberg: Ukraina on lähempänä Nato-jäsenyyttä kuin koskaan
-
17:37
Ukraina: Venäjä hyökkäsi yöllä lennokeilla ja ohjuksilla – MTV seuraa sotaa
-
17:35
Venäjä syyttää ukrainalaista euroviisuvoittajaa valheellisen tiedon levittämisestä: "Otetaan kiinni, jos hän tulee Venäjälle"
-
17:34
Luonnonvoimat uhkaavat Manchester Unitedin tärkeää ottelua
-
17:20
Alexander Stubbin asuvalinta sai Hiihtoliiton jyrähtämään – Ristomatti Hakola pahoittelee
-
17:15
Hanna Sumari joutui kirurgin veitsen alle: "Nyt en saa istua pitkään toviin"
-
17:04
Nokian paperitehtaalla tulipalo – ympäristöön levisi terveydelle vaarallista savua
-
17:01
Viiden kuukauden jäytävän päänsäryn syy paljastui – kallon sisältä paljastui pari syömäpuikkoja
-
16:55
Kalervo Kummolalta suorasanainen viesti kiekkopäättäjille – kommentoi SM-liigan toimintaa: "Antaa huonon kuvan"
-
16:55
SM-liigaseuralle kaappaus saman sarjan sisältä – 19-vuotiaalle hyökkääjälle pitkä sopimus
-
16:53
Venäjä suuttui "joukoista" Suomen rajalla – näin vastaa presidentin kanslia
-
Lataa lisää