Uupunut Ella kertoi puhelimessa rahaongelmistaan ja nukahti junaan – ällistyttävä yllätys odotti herätessä

Herätessään junassa 23-vuotias nainen havaitsi, että hänen syliinsä oli ilmestynyt nenäliina. Sen sisältä paljastui tuntemattoman antama lahja.

Junamatkustaja Ella Johannessen sai yllättyä iloisesti nukahdettuaan junaan, kertoo BBC. Johannessen oli junamatkalla jutellut puhelimessa äitinsä kanssa ja kertonut tälle avoimesti stressistään rahaongelmien vuoksi.

– Puhuin hänelle siitä, miten vähän rahaa minulla on, miten olin huolissani raha-asioistani ja menin pois tolaltani, Johannessen kuvaa.

Puhelun jälkeen 23-vuotias Johannessen nukahti; herätessään hän havaitsi, että hänen syliinsä oli ilmestynyt nenäliina, jonka sisällä oli sata puntaa.


Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Joutui velkoihin opiskelujensa vuoksi

Johannessen joutui velkoihin opiskelujensa vuoksi, koska hänen piti luopua osa-aikaisesta työstään voidakseen keskittyä kurssiinsa. Huomattuaan tuntemattomaksi jääneen hyväntekijän teon hän alkoi itkeä. Johannessenin mukaan raha pelastaa hänet tilinylitykseltä.

– Näiden kamalien 18 kuukauden jälkeen, joiden aikana menetin isäni ja tämän molemmat vanhemmat, tämä (teko) osoitti, että maailman ihmisissä on vielä hyvää tahtoa ja hyvyyttä. Haluaisin kertoa tälle ihmiselle, että hän on fantastinen ihminen ja tämä on todella parantanut mielialaani ja auttanut minua valtavasti.

Toiveena hyväntekijän tavoittaminen

Johannessen aikoo korvata saamansa lahjan tekemällä vapaaehtoistyötä. Hän etsii tuntematonta auttajaansa Facebookissa; julkaisua on jaettu jo tuhansia kertoja.

Naisen toiveena on, että hyväntekijä näkisi hänen kirjoituksensa ja ymmärtäisi, miten hänen pieni tekonsa paransi Johannessenin elämää.

Lähteet: Bbc.comFacebook.com

***

Shelby Mustang GT500 on historian tehokkain katulaillinen Ford 0:48

Lue myös:

    Uusimmat