Mainos

Uudet sellutehtaat aiheuttavat painetta hintoihin

Uudet tehtaat lisäävät maailman sellukapasiteettia tuntuvasti.

Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehdas käynnistyy piakkoin. Tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia vuodessa.

Myös UPM sekä ruotsalaiset SCA ja Södra laajentavat. Indonesiassa valmistuu Asia Pulp and Paperin kahden miljoonan tonnin jättitehdas. Brasiliassa suurin on Fibrian 1,75 miljoonan tonnin laitos.

Lisäksi suunnitteilla on lukuisia uusia sellutehtaita. Suomessa pisimmällä ovat Kuopion ja Kemijärven tehtaat. Virossa on käynnistynyt maan ensimmäinen suuri sellutehdashanke. Uruguayssa UPM neuvottelee uuden tehtaan rakentamisesta.

Euroopassa havusellun keskimääräinen markkinahinta oli UPM:n mukaan alkuvuonna 9 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten.

Selvää on, että lisääntyvä tarjonta aiheuttaa painetta sekä havu- että lehtisellun hintoihin lähivuosina. Metsäyhtiöt ja alan asiantuntijat ennakoivat kuitenkin, että markkinat imevät lisäkapasiteetin suhteellisen nopeasti.

Suuria yli miljardin euron sellutehdasinvestointeja ei tehdä lyhyen aikavälin ennusteiden perusteella. Kannattavuuslaskelmat tehdään nojaten pitkän ajan arvioihin.

Kun suunniteltu lisäkapasiteetti on puskenut sellua markkinoille muutaman vuoden ajan, tarvitaan arvioiden mukaan jälleen uusia sellutehtaita tyydyttämään lisääntyvää kysyntää.

Kulutus kasvaa Aasiassa

Taustalla ovat ennusteet Kiinan ja yleisemminkin Aasian kulutuksen kasvusta. Keskiluokkaistuminen johtaa sellun lopputuotteiden kuten kartonkien ja pehmopapereiden kulutuksen voimakkaaseen kasvuun.

Paperinkin kulutus lisääntyy edelleen Aasiassa, vaikka Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa paperimarkkinat ovat hiipuneet jo pitkään.

Kartonkien kulutus kasvaa myös maailmanlaajuisesti verkkokaupan ja elintarvikepakkausten lisääntymisen myötä.

Sellun keitto erittäin kannattavaa

Sellu on tällä hetkellä suomalaisten metsäyhtiöiden syömähammas. Stora Ensolla sellu toi huhti–kesäkuussa operatiivista liiketulosta 17 prosenttia liikevaihdosta. UPM:llä luku oli peräti 21 prosenttia. Sellutehtaat sisältävä yksikkö toi UPM:lle noin puolet yhtiön vertailukelpoisesta liikevoitosta.

Metsä Group ei ole vielä julkaissut huhti–kesäkuun tulostaan, mutta sellun keitto oli tammi–maaliskuussa Metsä Groupillakin kaikkein kannattavinta toimintaa.

Jos sellun hinta kääntyy laskuun, se vaikuttaa voimakkaasti metsäyhtiöiden tuloksiin. Takavuosina vaikeuksissa olleet yhtiöt ovat kuitenkin nostaneet tuloksensa siihen kuntoon, että ne kestävät hyvin hintojen tilapäisen laskun.

UPM hilasi vertailukelpoisen liikevoittonsa huhti–kesäkuussa 11,0 prosenttiin liikevaihdosta. Stora Ensolla operatiivinen liikevoittoprosentti oli 8,7. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.