STM:n tuoreet linjaukset eivät muuta SM-liigan tilannetta – kausi alkamassa normaalisti "reunaehtojen kera"

6:07
Videolla kuvaa viime perjantaina alkaneesta 3v3 Super Seriesistä.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tarkensi maanantaina yleisötapahtumiin liittyviä linjauksia. Jääkiekon SM-liiga Oy:n toimitusjohtajan Riku Kallioniemen mukaan kotimainen liigakausi on alkamassa normaalisti, ohjeistuksia noudattaen.

Sosiaali- ja terveysministeriö linjasi aluksi virheellisesti, että syyskuussa Suomessa voidaan järjestää enintään 50 ihmisen yleisötilaisuuksia sekä yleisiä kokouksia sisä- ja ulkotiloissa. STM pahoitteli perään linjaukseen liittynyttä virhettä. Ministeriön mukaan linjaus kokoontumisrajoituksiin ei ole muuttunut.

STM:n tiedotteen ja THL:n ohjeistuksen mukaan tapahtumille ei ole asetettu yleisömäärärajaa. Tapahtumiin saa jatkossakin ottaa yli 500 ihmistä, mikäli yleisön turvavälit ja hygienia voidaan turvata ohjeiden mukaan.

Täten tuoreet tarkennukset eivät muuta esimerkiksi kotimaisen SM-liigan tilannetta.

– Yli 500 henkilön yleisötilaisuudet ovat vaatineet jo toukokuusta lähtien turvallisuusohjeiden noudattamista. Olemme tehneet jo harjoituspeleissä erikoisjärjestelyjä ja niitä on noudatettu eri paikkakunnilla, SM-liiga Oy:n toimitusjohtaja Riku Kallioniemi sanoo MTV Urheilulle.

SM-liigaseurat ovat toteuttaneet erityisiä turvallisuusohjeita harjoitusotteluissa muun muassa niin, että eri katsomolohkoja on pilkottu erilleen. Katsojille on myös jaettu maskeja ja niiden käyttöä on suositeltu.

SM-liigakauden on tarkoitus alkaa 1. lokakuuta. Tavoite ei ole muuttunut, kertoo Kallioniemi.

– Meidän täytyy samanaikaisesti huolehtia siitä, että yleisön on turvallista olla ja toimia otteluissa. Sen suhteen viranomaisten ohjeet ovat avainasemassa. Olemme saaneet jo hyviä kokemuksia, että millaisia käytäntöjä missäkin hallissa pitää tehdä. Näillä reunaehdoilla olemme aloittamassa kauden 1. lokakuuta, Kallioniemi vahvistaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreet tarkennukset ovat peräisin maan heikentyneestä koronavirustilanteesta. Kallioniemi myöntää, että koronatilanne voi olla tapetilla koko kauden ajan.

– Olemme olleet tiiviisti yhteyksissä eri asiantuntijoiden ja viranomaisten kanssa. On selvää, että meidän pitää seurata tilannetta herkeämättä. Oletettavaa on kuitenkin se, että tilanteet voivat muuttua. Meidän pitää pystyä elämään ja meidän pitää olla valmiita reagoimaan, Kallioniemi sanoo.

Muokattu 24.8.2020. kello 13:53: Jutusta poistettu Avin virheellisen tiedotteen viittaukset. Otsikkoa muokattu.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja