Uudet herkut Runebergin päiväksi: Super-Runeberg!
Runebergin päiväksi voi leipoa muutakin kuin perinteisiä torttuja. Kotitalousopettaja Arja Elina Laine ja Leivontanurkan lukijat kertovat omat vinkkinsä!
Runebergin tortut ovat hyvin perinteisiä leivonnaisia, mutta kaikilla ei ole torttujen tekoon käytettyjä, korkeita muotteja käytössään. Kotitalousopettaja Arja Elina Laine vinkkaakin, että erilaisia silikonivuokia voi myös käyttää ja tehdä tortut vaikkapa sydämenmuotoisiksi.
– Runebergin tortut voi tehdä myös vaikkapa kuppikakkuvuoissa. Runebergin kuppikakut voi koristella mehevämmällä tuorejuusto-tomusokeri-kuorrutuksella perinteisen sokerikuorrutuksen sijaan, Laine sanoo.
Kokeile reseptiä:
Laine kehottaa myös kokeilemaan taikinan laittamista kakkuvuokaan. Kakun päälle voi tehdä pieniä annoskoristeluja perinteiseen tyyliin, että leivonnainen näyttää perinteiseltä Runebergin tortulta. Tortut voi myös tehdä tummilla jauhoilla eli reseptissä voi käyttää esimerkiksi hiivaleipäjauhoja vehnäjauhojen sijaan ja korppujauhojen sijaan ruiskorppujauhoja.
Myös Leivontanurkan kisassa etsittiin uusia ideoita Runebergin päiväksi. Lue lukijoiden vinkit Runebergin päivän leivonnaisiin!
Runebergin vadelmaleivos
"Otetaan valmis Runebergin torttu ja leikataan se korkeussuunnassa kolmeksi levyksi. Voidellaan levyt vadelmahillolla ja kasataan takaisin paikalleen. Syödään joko sellaisenaan tai vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa." Seija
Suloinen Runeberg
"Tämä leivos on makean ystävälle. Taikina normaali Runebergin tortun taikina, sisällä vadelmahilloa ja päällä sitruksinen kuorrutus." Heidi
Raaka-aineet:
100 g margariinia
1dl sokeria
1 muna
1 dl vehnäjauhoja
1 dl korppujauhoja
1/2 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1tl vanilliinisokeria
2 tippaa karvasmantelia
Sisälle:
Vadelmahilloa
Kuorrute:
60 g voita
2 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
200 g sitruunatuorejuustoa
1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa. Mausta seos karvasmantelilla.
2. Sekoita kuivat aineet ja lisää seokseen. Sekoita hyvin. Jaa taikina muffinivuokiin (12 kpl) ja paista 200:ssa asteessa 10 minuuttia.
3. Kun muffinit ovat hieman jäähtyneet pursota vadelmahilloa niiden sisään.
4. Tee kuorrute: Vatkaa hieman pehmennyt voi kuohkeaksi, lisää sokerit ja vatkaa sekaisin. Lisää tuorejuusto ja vatkaa. Pursota kuorrutus muffinien päälle. Säilytä jääkaapissa.
Runebergin keksit
"Tee normaalia paksumpia kaurakeksejä ja päälle perinteiset sokerikuorrutus ja vadelmahillo koristeet. Keksitaikinaan voit lisätä pähkinäröuhetta, mantelijauhetta ja tipan karvasmantelia." Reija
Terveellisemmät Runebergin tortut
"Halusin kokeilla terveellisempää versiota klassikosta ja tästä versiosta on vuosien varrella syntynyt uusi suosikki." Maria
Raaka-aineet:
110 g mantelijauhoa
65 g ruiskorppujauhoja (esim. hapankorpuista tai ruiskekseistä)
75 g vehnäjauhoja tai spelttijauhoja
100g fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/4 tl neilikkaa
3 kananmunaa
125 ml sokeritonta omenasosetta
125 ml luonnonjugurttia
muutama tippa karvasmanteliöljyä
1/2 tl vaniljaesanssia
lakkahilloa tarjoiluun
tomusokeria tarjoiluun
1. Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele muffinssivuoka (tästä määrästä tulee noin 8 muffinssia).
2. Sekoita keskenään kuivat aineet ja erikseen muut aineet (omenasose ja jogurtti). Sekoita ainekset keskenään ja lisää karvasmanteli sekä vanilja.
3. Kaada taikina voideltuihin vuokiin ja paista noin 20–30 minuuttia. Päällystä valmiit kakut lakkahillolla ja tomusokerilla.
Runebergin kääretorttu
"Miksi pitäisi olla pullan mallinen? Normaali kääretorttupohja. Sisälle hilloa ja mantelikermavaahtoa tai vain herkullista vanillavaahtoa." Anneli
Torttu lumessa
"Torttu 30 sekunniksi mikroon. Nautitaan vaniljakastikkeen kanssa ja koristeeksi sirotellaan hieman kaakaojauhetta." Raine
Kirsikkasydänmuffinssit
"Kehittelin tämän reseptin muutama vuosi sitten. Näiden muffinssien idea tuli Runebergintortusta." Kaisa
Raaka-aineet:
3 dl vehnäjauhoja
2 dl tummaa muscovado-ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 dl maitoa
2 rkl tummaa rommia
1,5 dl kirsikkahilloa
pinnalle:
tomusokeria ja tilkka vettä
kirsikoita
Sekoita jauhot ja sokeri. Vatkaa munat ja öljy, lisää maito ja jauhoseos. Lisää rommi. Jaa muffinssivuokiin. Tee jokaiseen kuoppa keskelle ja laita nokare kirsikkahilloa koloihin. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Koristele tomusokerikuorrutteella ja kirsikalla.
Runeberg-valkosuklaamousse ja vadelmakastike
"Kyseessä on jälkiruoka, jonka keksin yhdessä kavereiden kanssa opiskeluaikana. Tarkoituksena oli tehdä jokin muunnos tortusta, jotta se sopisi allergisille kavereilleni paremmin." Elisa
Mousse:
100 g valkosuklaata
1 rasia maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl mantelilikööriä
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl vaniljasokeria
2 valkuaista
4 rkl sokeria
Sulata suklaa mikrossa matalalla teholla. Sekoita välillä. Vatkaa vatkaimella tuorejuuston joukkoon suklaasula, mantelilikööri ja mausteet. Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto varovasti nostellen seoksen joukkoon. Annostele mousse tarjoilukulhoihin ja tarjoile vadelmakastikkeen kanssa.
Vadelmakastike:
5 dl vadelmia
1,5 dl sokeria
Soseuta vadelmat tehosekoittimessa tai haarukalla. Purista siivilän läpi. Mausta sokerilla ja ohenna tarvittaessa vedellä kastikkeeksi. Mikäli käytät ulkomaalaisia vadelmia, keitä kastiketta hetken aikaa.
Runebergin runo
"– vertaa Brunbergin suukkoon. Muuten kuin perinteinen Runebergin torttu, mutta tortun sisään kaiverrettu ontto tila täytetty kreemillä." Karri
Super-Runeberg
"Hurahdin superfoodeilla temppuilemiseen vuoden alussa ja se on vaikuttanut selvästi hyvinvointiini!" Sonja
Muuten sama ohje kuin tavallinen Runebergin torttujen ohje, mutta lisätään taikinaan:
3 rkl raaka-kaakaojauhetta
2 tl camu camu-jauhetta
2 tl maca-jauhetta
(esim cocovin jauheet)
Näin ollen resepti saa vähän superfood-boostia!
Mantelinen vadelmapiirakka
"Halusin kevyemmän ja raikkaamman version Runebergin tortusta. Meillä tämä piirakkani tekee hyvin kauppansa." Anne
Raaka-aineet:
1 dl fariinisokeria
0,5 dl sokeria
0,75 dl mantelijauhetta
0,5 dl hienonnettuja piparkakkuja
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl makeuttamatonta mantelijuomaa
2 tl amaretto-likööriä
Päälle:
400 g vadelmia
1 rkl perunajauhoja
0,25–0,5 dl sokeria
Koristeluun:
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä
Yhdistä aineet ja sekoita tasaiseksi. Taputtele seos piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Siivilöi jäisten vadelmien päälle perunajauhot.Liikuttele marjoja lusikalla, kunnes perunajauhot ympäröi marjat. Jaa marjat piirakan päälle ja mausta sokerilla.
Paista 200:ssa asteessa 25–30 minuuttia.
Koristele halutessasi jäähtynyt piirakka. Sekoita tomusokerista ja vedestä notkea kuorrute, pursota.
Uusimmat
-
10:47
Miten Pennasen Leijonat pesti vaikuttaa Ilvekseen? Jukka Jaloselta selkeä näkemys
-
10:44
Keitätkö sinäkin nyt kahvia näin? Suomalaisten rutiineissa yksi selkeä muutos
-
10:29
Säässä pian hyinen käänne – lämpötila romahtaa ensi viikolla
-
10:27
Satoja hylkeitä ja merileijonia kuollut lintuinfluenssaan
-
10:27
Petturuutta, pelkoa ja laittomia ylityksiä: CNN:n toimittaja matkasi siirtolaisperheiden kanssa kohti mahdollisuuksien maata
-
10:13
Yle: Opiskelijat voivat saada yliopiston valtaamisesta opintopisteitä
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
Lataa lisää