Uudenkaupungin autotehtaan menestys rohkaisi yrittäjän investoimaan – "Tuntuu, että tämä on vasta alkamassa"

Uudessakaupungissa majataloa ja ravintolaa yhdessä miehensä kanssa pitävä Henriikka Lohtaja on seurannut ilolla autotehtaan menestystä. Mitään lottovoittoa se ei yrittäjälle kuitenkaan ole tuonut.

Autotehdas tuo kuhinaa ja kasvua Uuteenkaupunkiin 2:17

Gasthaus Pookin ravintolasalissa on vielä rauhallista ennen lounasaikaa. Paikkoja laitetaan kuntoon päivän lounasvieraita varten, Henriikka Lohtajan keittiömestarimies valmistelee ruokaa keittiössä.

– Olemme neljättä vuotta yrittäjinä tässä. Paikalla on toiminut ravintola 46 vuoden ajan ja myös 400 vuotta sitten, jolloin pappi Elias Niilonpoika perusti pappilaan tälle paikalle kapakan, Gasthaus Pookin yrittäjä Henriikka Lohtaja kertoo.

Uudenkaupungin autotehtaan voimakas kasvu näkyy myös majatalossa. Vieraat ovat kansainvälisiä ja huoneet ajoittain täysin varattuja. Pysyvää, merkittävää liiketoiminnan kasvua ei kuitenkaan vielä näy.

– Muutos ei välttämättä ole hirveän suuri vielä. Se menee vähän kuin sykleissä. Tehtaan rakennusvaiheessa tietyt ammattilaiset tulivat kerralla ja sitten on kaikki paikat kerralla täynnä, mutta vain vähän aikaa. Näin meidän neljä huonetta loppuu auttamatta kesken, Lohtaja kertoo.

Tehtaan työntekijöitä näkyy ravintolassa loppujen lopuksi vielä varsin vähän. 

– Iso osa käy pääasiassa bussilla Turun seudulta. Bussivuorotkin on sovitettu tehtaan vuorojen mukaan. Eihän sellainen täällä meillä näy mitenkään, Lohtaja jatkaa.

Menestys antoi rohkeutta investoida

Koko kaupungissa on kuitenkin selvästi nähtävissä uudenlaista tulevaisuuden uskoa.

– Varsinaissuomalaiset eivät ole mentaliteetiltänsä nopeasti syttyviä, mutta kyllä sellaista tietynlaista positiivista virettä ihmisissä huomaa, eihän kaikki tapahdu noin vain sormia napsauttamalla. Kaikki alkaa realisoitua enemmän, kun väkeä muuttaa kaupunkiin pysyvämmin. Uskon, että olemme vielä aika valkuvaiheessa. Äärettömän positiivinen juttu tietenkin, voiko kaupunki parempaa toivoa, majataloyrittäjä kysyy.

Gasthaus Pookin yrittäjäpariskuntakin rohkeni tekemään päätöksen piharakennuksen remontoinnista kesäravintolaksi historianäyttelyineen, yhdessä toisten yrittäjien kanssa.

– Rakennamme tallirakennukseen "Kirkkoherran kapakan", jonne tulee myös kaupungin ja ravintolan historiasta kertova näyttely. Yhteistyössä toisten yrittäjien kanssa sinne tulee myös pop-up kahvila, kesäelokuvateatteri ja myymälä, jossa on paikallisen käsityöntekijän tuotteita myynnissä, Lohtaja kuvailee.

Kasvulle on monta jakajaa

Yhden suuren työllistäjän menestys ei automaattisesti tuo rahaa ravintolayrittäjälle senkään vuoksi, että kilpailu on äkkiä lisääntynyt. Sekin kertoo uskosta kaupungin tulevaisuuteen.

–  Kaupunkiin on tullut neljä uutta ravintolaa, joka on aika hurja lukema tämän kokoisessa kaupungissa, eli jakajia on myös enemmän. Jos olisi ne neljä uutta, eikä tehtaalla tapahtuisikaan mitään, niin olisimmeko tässä edes? En usko, yrittäjä pohtii.

– Kaikkiaan myönteinen perusvire tässä on, kiinnostuksella odotamme, mitä kaikkea tästä koituu. Tämä on vasta alkamassa, sellainen tunne on, Henriikka Lohtaja toteaa.



Lue myös:

    Uusimmat