Utöyan joukkosurmasta kuusi vuotta – muistotilaisuuksissa luettiin uhrien nimet: "Tuntuu yhä siltä kuin se olisi tapahtunut eilen"

Utöyan joukkosurmasta kuusi vuotta – muistotilaisuuksissa luettiin uhrien nimet 2:14

Norjassa muistetaan parhaillaan muistotilaisuuksissa kuusi vuotta sitten tapahtunutta Utöyan joukkosurmaa.

Anders Behring Breivik räjäytti ensin Oslon keskustassa pommin ja surmasi sen jälkeen Utöyan saarella työväenpuolueen kesäleirille osallistuneita ihmisiä. Iskuissa kuoli yhteensä 77 ihmistä. Julkiset muistotilaisuudet pidetään lauantaina Utöyalla sekä Oslon hallituskortteleilla, missä pommi räjähti. Myös muualla järjestetään muistotilaisuuksia.

Uhrien muistoksi ja omaisille perustetun tukiryhmän johtaja Lisbeth Røyneland kertoo Norjan yleisradioyhtiön NRK:n haastattelussa, että vuosipäivä iskusta on jokaisena vuonna ollut erityinen. Hän itse menetti tyttärensä joukkosurmassa Utöyalla.

– Monelle joukkosurma tapahtui kauan sitten, mutta meille, jota isku kosketti, se tuntuu yhä siltä kuin se olisi tapahtunut eilen, hän kertoo.

Oslon keskustan hallituskorttelien muistotilaisuudessa seppeleen uhreille laski tänään Røynelandin lisäksi norjalaisen työväen nuorisojärjestön puheenjohtaja Mani Hussaini ja pääministeri Erna Solberg.

Utöyan saarella pidetyssä muistotilaisuudessa luettiin myös ääneen kaikkien uhrien nimet.

– Itse odotan aina uhrien nimien lukemista. Sitä on kauhistuttavaa kuunnella, mutta on tärkeää, että heidät muistetaan, Røyneland sanoo NRK:lle.

Oslon keskustassa pääministeri Solberg ja AUF:n puheenjohtaja Mani Hussaini pitivät muistopuheen.  

– Pidämme huolta, että niin Utöyalla kuin täällä Oslon keskustassa uhrien muistoa kunnioitetaan jatkossakin. Heinäkuun 22. päivän uhreja ei tulisi unohtaa koskaan, eikä heitä, jotka menettivät rakkaansa kuusi vuotta sitten. He, jotka menettivät rakkaansa, kantavat vieläkin surua, jota on lähes mahdotonta ymmärtää, pääministeri sanoi puheessaan.

Lue myös:

    Uusimmat