Asiantuntijoiden mukaan tietyn iän jälkeen ruokavaliolla ei ole enää suurta merkitystä terveyteen.
Oletko yli 75-vuotias? Onneksi olkoon! Pennsylvanian Penn State -yliopiston tutkijoiden mukaan voit vihdoin unohtaa kaloreiden laskemisen ja herkutella vapaasti. Tutkijoiden mukaan yli 75-vuoden iässä ruokavaliolla ei enää pysty merkittävästi vaikuttamaan terveyteensä. Rasvainen tai sokeripitoinen ruokavalio ei enää tämän iän jälkeen aiheuta terveysongelmia yhtään enempää kuin terveellinenkään ruokavalio.
Yliopiston tutkimuksessa seurattiin 449 eläkeläistä yli viiden vuoden ajan. Tutkimusjakson alussa henkilöt olivat noin 76-vuotiaita. Eläkeläisten ruokailutottumuksia seurattiin ja heidät jaoteltiin ruokavalioiden perusteella eri kategorioihin. Ainoastaan runsaasti makeita herkkuja syövillä huomattiin olevan hieman kohonnut riski sairastua verenpainetauteihin.
– Huomasimme, että tässä iässä ei kannata enää ryhtyä rajoittamaan hirveästi ruokavaliotaan. Kaikista terveimpiä ihmisiä ovat kuitenkin he, jotka ovat noudattaneet koko elämänsä terveellisiä elämäntapoja, yliopiston tutkija Gordon Jensen muistutti lausunnossaan.
Lähde: Daily Mail
(MTV3)
Uusimmat
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:21
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:18
Italia ja Ranska vaativat Israelilta selitystä rauhanturvaajien tukikohdan tulituksesta, USA "syvästi huolissaan" – MTV seuraa
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
20:39
Hurrikaaneja kaikkialla! BBC:n sääennusteet lupasivat poskettomia hirmumyrskyjä ympäri maailmaa
-
20:39
Suomelle moitteet YK:lta saamelaisalueelle myönnetyistä malminetsintäluvista
-
20:26
Suomeen saapumassa uusi syysmyrsky – lauantaina säässä täyskäänne
-
20:17
Nämä kolme ilmiötä vaikuttavat hurrikaanien voimakkuuteen ja kehittymiseen
-
19:52
KKO: Luottoyhtiöt peittelivät luoton todellisia kustannuksia – maksuja voi periä takaisin
-
19:35
Eronneella Tori Spellingillä lämpimät välit ex-mieheensä: "Hän on minun suurin tukijani"
-
19:25
Suomalaiskomeetta: NHL-debyytti ensi yönä
-
Lataa lisää