Useita ikäviä seurauksia – näin käy, jos pidättelet liian pitkään

Asiantuntijan mukaan pissahädän kanssa ei kannata kärvistellä liian pitkään, vaan mennä suosiolla vessaan heti, kun siltä tuntuu. 

Vaikka pissahätä olisi kuinka kova hyvänsä, moni päätyy kirjoittamaan vielä yhden sähköpostin tai soittamaan vielä yhden puhelin ennen vessaan suunnistamista. Naistentautien dosentti Lauren Streicherin mukaan tämä ei kannata, sillä liian pitkällä pidättelemisellä voi olla ikäviä seurauksia. Neljästä kuuteen tuntia on naisen mukaan sopiva virtsaamisväli, josta kannattaisi pitää kiinni.

Seuraavat asiat voivat tapahtua, jos pidättelet liian pitkään.

Kiusallinen onnettomuus

Kannattaa muistaa, että housuihin pissaaminen on mahdollista myös aikuisiällä. Mitä täydemmäksi rakko pääsee täyttymään, sitä suuremmaksi riski kasvaa.

Virtsarakon voi Streicherin mukaan kuvitella vesi-ilmapalloksi, joka täyttyy koko ajan. Mitä kauemmin pidättelet, sitä isommaksi ja painavammaksi rakkosi kasvaa. Rakkoa ympäröivät lihakset pystyvät kestämään vain tietyn määrän painetta, ennen kuin sisälläsi kasvava ilmapallo alkaa vuotamaan. Ja sitä sinä et taatusti halua. 

Lantionpohjanlihakset heikentyvät

Jos pakotat itsesi kannattelemaan jatkuvasti tuntikausia keilapallon painoista rakkoasi, lantionpohjan lihakset alkavat pikkuhiljaa heikentyä. 

– Lantionpohjan lihakset supistuvat koordinoidusti joko vapauttaen tai pidättäen pissaa. Jos pidättelet jatkuvasti, voit aiheuttaa todellisia toimintahäiriöitä lantionpohjan lihaksille, Streicher toteaa.

Ei kannata kuitenkaan huolestua ja juosta vessassa tunnin välein, sillä lihakset eivät heikkene hetkessä. Pidätteleminen silloin tällöin ei vielä tee hallaa, mutta jos venytät vessataukojasi jatkuvasti, ongelmia voi syntyä.

Pitkäaikainen kipu

Moni meistä tuntee ihanaa helpotuksen tunnetta sen jälkeen, kun pitkän pidättelemisen jälkeen vihdoin malttaa pitää vessatauon. Joskus tämä nautinto voi kuitenkin muuttua alavatsakivuksi. Kun viimein annat rakkosi tyhjentyä, sitä ympäröivät lihakset jatkavat supistelua ja kouristelua, eivätkä pääse rentoutumaan kunnolla. Joskus lihasten supistelusta johtuva kipu voi kestää jopa päiviä.

Venynyt virtsarakko

Rakko ei voi räjähtää, mutta sen sijaan se voi venyä äärimmilleen. Yksi pidättelemisen suurimmista sivuvaikutuksista on venynyt virtsarakko. Jos virtsarakko on päässyt venymään, se ei välttämättä enää lähetä aivoillesi viestejä vessahädän tarpeesta. Venyminen voi johtaa myös siihen, että rakko ei pääse tyhjentymään kunnolla.

Streicher ei kannusta vessassa ravaamiseen, mutta hänen mukaansa tilannetta ei koskaan tulisi päästää siihen pisteeseen, että tunnet olosi epämiellyttäväksi. Jos olet päästänyt olosi epämiellyttäväksi, olet odottanut jo liian kauan.

Jos vessaan on kuitenkin jonoa, kokeile tätä kätevää vinkkiä.


Lähde: Redbook

Lue myös:

    Uusimmat