USA:n tiedusteluraportti: Saudi-Arabian kruunuprinssi hyväksyi toimittaja Jamal Khashoggin murhan

Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman antoi hyväksyntänsä operaatiolle, jossa toimittaja Jamal Khashoggi murhattiin kertoo Yhdysvaltojen perjantaina julkaisema tiedusteluraportti. Sen mukaan kruununprinssi koki Khashoggin uhaksi kuningaskunnalle. Raportin mukaan Khashoggi oli tarkoitus joko tappaa tai siepata.

– Vuodesta 2017 lähtien kruununprinssi on hallinnut täysin kuningaskunnan turvallisuus- ja tiedusteluoperaatioita, minkä vuoksi on erittäin epätodennäköistä, että saudiviranomaiset olisivat toteuttaneet tämänluontoisen operaation ilman kruununprinssin hyväksyntää, raportissa kirjoitetaan.

Saudien 15 miehen iskujoukko tappoi Khashoggin Saudi-Arabian Istanbulin-konsulaatissa lokakuussa vuonna 2018 ja hävitti tämän ruumiin. Raportin mukaan on epäselvää, tiesikö joukko operaation päättyvän Khashoggin tappamiseen. Khashoggi oli houkuteltu konsulaattiin täyttämään papereita, joita hän tarvitsi avioliiton solmimiseen.

Washington Post -lehden mukaan Yhdysvaltain tiedustelu sai tietoonsa myös Mohammedin veljelleen, Saudi Arabian Yhdysvaltain-lähettiläälle Khalid bin Salmanille soittaman puhelun, jossa Mohammed antaa ohjeita Khashoggin houkuttelemiseksi Istanbuliin.

Raportin julkaisun jälkeen Yhdysvallat ilmoitti estävänsä maahantulon sellaisilta ihmisiltä, jotka uhkailevat toisinajattelijoita. Lisäksi maa asettaa pakotteita 76 saudille Khashoggin murhan johdosta, ulkoministeri Antony Blinken kertoi.

Pakotteet kohdistuvat muun muassa yksikköön, jonka osa Khashoggin murhaajat olivat. Lisäksi sanktioita määrättiin muun muassa saudien tiedusteluviranomaisille, jotka olivat osallisina murhassa. Kruununprinssi ei ole pakotteiden kohteena.

Pakotteiden kohteeksi joutuneiden Yhdysvalloissa oleva omaisuus jäädytetään, minkä lisäksi liiketoimet heidän kanssaan kriminalisoidaan.

Viisi tuomittu Saudi-Arabiassa

Mohammed on myöntänyt Saudi-Arabian osallistuneen Khashoggin murhaan, mutta kiistänyt oman osallisuutensa. Viisi ihmistä tuomittiin Saudi-Arabiassa kuolemaan murhan johdosta, mutta myöhemmin tuomiot muutettiin 20 vuoden vankeusrangaistuksiksi.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International ja toimittajajärjestö Toimittajat ilman rajoja kutsuivat oikeudenkäyntejä "oikeuden parodioimiseksi".

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu tuli jo kuukausi murhan jälkeen siihen tulokseen, että kruununprinssi Mohammed oli sen takana. Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump ei kuitenkaan julkisesti syyttänyt tätä murhasta.

Biden ottaa etäisyyttä kruununprinssiin

59-vuotiaana tapettu Khashoggi oli Yhdysvalloissa asunut toimittaja, joka arvosteli kotimaansa Saudi-Arabian hallintoa. Hän kirjoitti muun muassa Washington Postiin.

Kruununprinssi Mohammed bin Salman, 35, on käytännössä johtanut Saudi-Arabiaa jo muutaman vuoden ajan, vaikka nimellisesti maata hallitsee yhä kuningas Salman. Mohammed on hiljentänyt oppositiota kovin ottein ja vanginnut kuningasperheen sisäisiä kilpailijoitaan.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden määräsi jo muutama vuosi sitten tehdyn raportin julkaistavaksi osana toimia, jossa Yhdysvaltain uusi hallinto tekee pesäeroa kruununprinssi Mohammediin. Ennen raportin julkaisua Biden soitti kuningas Salmanille ja kertoi, ettei aio puhua kruununprinssille.

Lue myös:

    Uusimmat