USA:n harkitsema läppärikielto Euroopan lennoille yhä "pöydällä"

Yhdysvallat harkitsee vieläkin niin kutsutun läppärikiellon laajentamista Euroopan lennoille, kertoo uutistoimisto Reuters.

Viimeksi neuvotteluja kiellosta on Yhdysvaltain turvallisuudesta vastaavan ministerin John Kellyn mukaan käyty tänään EU-viranomaisten kanssa, mutta toistaiseksi kielto ei ole tullut voimaan.

Yhdysvallat väläytti kieltoa toukokuun alussa. Kielto on kuitenkin yhä toteuttamatta. EU:n sisä- ja kansalaisasioiden komissaari Dimitris Avramopoulos ja liikennekomissaari Violeta Bulc vahvistavat Reutersille, että kielto on yhä keskustelussa, mutta päätöstä ei ole tehty. Viranomaisten mukaan kielto voidaan kuitenkin ottaa käyttöön, jos turvallisuustilanne muuttuu.

Kiellolla olisi ollut mittavat vaikutukset, sillä noin 40 prosenttia Yhdysvaltojen lennoista tulee Euroopasta.  

Molemmat osapuolet ovat kuitenkin päässeet sopuun Reutersin tietojen mukaan siitä, että lentoturvallisuuteen tehdään jonkinlaisia lisäparannuksia.

Yhdysvallat on jo kieltänyt kannettavien tietokoneiden tuonnin matkustamoon lennoilla, jotka tulevat joiltakin Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan lentokentiltä Yhdysvaltoihin. Myös Britannia on ottanut kiellon käyttöön. 

Kännyköitä isompia laitteita ei saa tuoda matkustamoon terrori-iskujen uhan vuoksi. 

Lue myös:

    Uusimmat