EU-johtajat tuomitsevat Trumpin kovan linjan

Yhdysvaltain hallinnon päätös estää tiettyjen maiden kansalaisten pääsy Yhdysvaltoihin on tuomittu suorasanaisesti Atlantin toisella puolella.

Syyrian pakolaisten sekä Iranin, Irakin, Libyan, Somalian, Jemenin, Sudanin ja Syyrian kansalaisten pysäyttäminen lentokentillä on nousemassa presidentti Donald Trumpin ensimmäiseksi isoksi koetinkiveksi. Trumpin päätös on tuomittu paitsi Yhdysvaltain ulkopuolella myös presidentin kotimaassa median ja lainoppineiden kritiikin yhä voimistuessa.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Trump katkaisi pakolaisten maahantulon 1:46

Kaksoiskansalaisten kohdalla epäselvyyttä

Euroopan komissio lupasi maanantaina varmistaa, ettei maahantulokielto koske EU-kansalaisia, joilla on kaksoiskansalaisuus. Komission tiedottaja välitti puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin lausunnon, jonka mukaan EU selvittää parasta aikaa, koskeeko maahantulokielto kaksoiskansalaisia. Tilanne on hänen mukaansa vielä epäselvä, mutta EU haluaa varmistaa, ettei syrjintä kohdistu sen kansalaisiin.

– Euroopan unioni ei syrji ketään kansalaisuuden, rodun tai uskonnon perustella. Tämä koskee paitsi pakolaispolitiikkaa myös kaikkea muutakin, komission tiedottaja Margaritis Schinas sanoi.

Yhdysvallat on asettanut seitsemän maan kansalaiset maahantulokieltoon, jonka on määrä kestää 90 päivää.

Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmaisi sunnuntaina olevansa pahoillaan Yhdysvaltain asettamasta maahantulokiellosta tiettyjen maiden kansalaisille ja pakolaisille. Terrorismin vastainen taistelu ei voi olla syy asettaa ihmisiä eriarvoiseen asemaan heidän syntyperänsä tai uskontonsa perusteella, liittokansleri totesi kannanotossaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Trump tekee muutoksia"rajulla vauhdilla" 3:53

Yli miljoona brittiä kieltäisi Trumpin vierailun

Britanniassa jopa yli miljoona ihmistä on laittanut nimensä viikonlopun aikana vetoomukseen, jossa vaaditaan, ettei Trumpia kutsuttaisi viralliselle valtiovierailulle. EU:ssa ei vastaavanlaista vetoomusta ole ainakaan komission tiedottajan mukaan vireillä.

Vielä ei ole tiedossa, milloin Trump tekee ensimmäisen vierailunsa Brysseliin, helvetin esikartanoksi (hellhole) kutsumaansa kaupunkiin. Trumpia odotetaan ainakin G20-maiden kokoukseen Hampuriin heinäkuussa ja sitä ennen mahdollisesti Naton huippukokoukseen.

EU-maiden johtajat tapaavat loppuviikosta Maltalla epävirallisessa huippukokouksessa, josta odotetaan poliittisia arvioita transatlanttisten suhteiden jatkosta. Virallisella asialistalla Trumpin politiikka ei ole, mutta väistämättä tilanne nousee esiin.

Lue myös:

    Uusimmat