Mainos

USA asetti kiinalaisyrityksiä mustalle listalle uiguurien sortamisen takia: "Yhdysvallat ei voi eikä aio sietää etnisten vähemmistöjen brutaalia sortoa"

Yhdysvaltain kauppaministeriö on asettanut 28 kiinalaista yritystä ja muuta toimijaa mustalle listalleen Xinjiangin uiguurien kohtelun vuoksi.

Päätöksestä kertoi kauppaministeri Wilbur Ross.

– Yhdysvallat ei voi eikä aio sietää etnisten vähemmistöjen brutaalia sortoa Kiinassa, Ross sanoi.

Mustalle listalle joutuminen estää yritystä ostamasta tuotteita Yhdysvalloista.

Mustalle listalle päätyi yrityksiä ja virastoja, joiden Yhdysvallat katsoo avustaneen uiguurien sortamisessa. Kahdeksan listalle joutuneen yrityksen joukossa oli muun muassa videovalvontayritys ja tekoäly-yrityksiä. Listalle joutui myös poliisikoulu.

YK:n mukaan noin miljoona uiguuria on suljettu Xinjiangissa niin sanotuille käännytysleireille, joissa heidät pyritään käännyttämän pois islamista ja kulttuuristaan. Kiina on kuvannut leirejä ammatillisen koulutuksen keskuksiksi, jotka ovat välttämättömiä terrorismin ehkäisemiseksi.

Yhdysvallat on viime aikoina koventanut retoriikkaansa Kiinaa kohtaan uiguurien tilanteesta samaan aikaan, kun maiden välinen kauppasota on kiihtynyt. Maat ovat lätkäisseet toisilleen satojen miljardien arvosta tuontitulleja.

Aiemmin tänä vuonna Yhdysvaltain hallitus kielsi amerikkalaisyrityksiä myymästä kiinalaiselle teknologiajätti Huaweille teknologiaa vedoten kansalliseen turvallisuuteen.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja