US Openissa diskattu Novak Djokovic riehui taas itsensä ongelmiin – "Olet täysin järjetön"

2:37
Novak Djokovic diskattiin tenniksen US Openissa.

Tennistähti Novak Djokovic on joutunut jälleen hankaluuksiin tuomarien kanssa Rooman Masters-turnauksessa.  Turnaus on Djokovicille ensimmäinen sitten Yhdysvaltojen avoimen, jossa hän tuli diskatuksi lyötyään pallon päin rajatuomaria.

Djokovic kävi kuumana jo puolivälieräottelussaan Itävallan Dominik Koepferiä vastaan. Djokovic onnistui kaatamaan Köpferin kolmieräiseksi venyneessä kamppailussa, mutta serbin hermot olivat koetuksella. 

Djokovic rusikoi mailansa säpäleiksi menetettyyään syöttönsä ottelun toisessa erässä. Ottelun päätuomari muisti häntä teosta varoituksella.

– Se ei ollut ensimmäinen maila, jonka rikoin urallani eikä se tule olemaan viimeinen. Olen tehnyt niin aiemmin ja teen niin luultavasti uudelleen. En tarkoita tehdä niin, mutta joskus se vain tapahtuu, Djokovic kommentoi Reutersin mukaan.

– Se on varmaankin tapani purkaa kiukkua.

Djokovic myönsi, ettei kentällä kiukuttelu ole parasta mahdollista esimerkkiä häntä seuraaville nuorille pelaajille.

– En missään tapauksessa kannusta siihen. Mutta olemme kaikki vain ihmisiä. Teemme parhaamme. On aikoja, kun toimin noin ja on aikoja, kun en toimi noin.

unnuntain välieräottelussa Casper Ruudia vastaan Djokovic lämpeni jälleen. Hän kävi sanallisesti tuomarin kimppuun kiistanalaisten tuomioiden jälkeen.

– Olet täysin järjetön, Djokovic tiuskaisi tuomarille Aftonbladetin mukaan.

Ottelun jälkeen serbi esiintyi jälleen sovittelevaisena.

– Ansaitsin varoituksen. En sanonut kauniita asioita omalla kielelläni, Djokovic sanoi NBC:n mukaan.

– Minulla oli joitain erimielisyyksiä päätuomarin kanssa joistakin tuomioista. Käsittääkseni olin oikeassa kolmessa tapauksessa kolmesta, mutta sillä ei ole merkitystä. Kaikki tekevät virheitä. Se tapahtui ottelun tuoksinnassa. Kentällä on paljon tunteita pelissä. Tuomarilla on paljon paineita ja molemmilla pelaajilla myös. 


Djokovic kohtaa Rooman finaalissa Argentiinan Diego Schwartzmanin maanantaina.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja