Urheilujuoman todellinen väri herättää kiistaa somessa. Vertaus viinirypäleen väriin on saanut monet hämmentymään.
Aika ajoin sosiaalisessa mediassa kiistellään siitä, minkä värisiä tietyt asiat ovat. Kaikki lähti vuosia sitten surullisenkuuluisasta mekosta liikkeelle, mutta sittemmin on ihmetelty muun muassa paidan, pipon ja lenkkareidenkin todellisia värejä.
Tuorein värikiista on saatu aikaan tietystä urheilujuomasta, kertoo New York Post. Kiistan pistettiin alulle Tennessee Volunteersin virallisella amerikkalaiseen jalkapalloon keskittyvällä TikTok-tilillä.
