Kalliit urheilujuomat sittenkin turhia? Tämä jokakodin halpa aines voikin olla tehokkaampi

shutterstock_15506068
Pitkien liikuntasuoritusten aikana erilaisten sokerien nauttiminen on tärkeässä roolissa. Shutterstock

Tuoreen tutkimuksen mukaan sokeri voi ajaa urheilujuoman kanssa saman asian ja vieläpä paremmin, kuin pelkkää glukoosia sisältävät urheilujuomat.

Bathin yliopistossa Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan sokerivesi voi ajaa saman asian kuin urheilujuoma – parhaimmillaan jopa paremmin tuloksin.

Tutkimustiimi testasi lukuisia erilaisia juomia nähdäkseen, kuinka erilaiset hiilihydraatit vaikuttavat maksan glykogeenitasoihin ja urheilua harrastaneen väsymystilaan. Tutkimuksia varten tarkkailtiin pitkänmatkanpyöräilijöiden kehon toimintaa.

Helpota pitkää urheilusuoritusta oikeilla valinnoilla

Monissa urheilujuomissa käytetään glukoosin ja fruktoosin yhdistelmää, mutta useissa juomissa on pelkkää glukoosia. Tutkimuksessa selvisi, että nimenomaan erilaisia sokereita yhdistelemällä sokereiden imeytymistä voitiin parantaa – ja tätä kautta myös jaksaminen urheilusuorituksen aikana parantui. Pelkkää glukoosia sisältävät urheilujuomat voivat tutkijoiden mukaan sitä vastoin aiheuttaa urheilusuorituksen aikana ikävän olon.

Kaikkein parhaita vaihtoehtoja urheilusuorituksen aikana nautittaviksi juomiksi ovat tuoreen tutkimuksen mukaan juomat, joissa on glukoosin lisäksi myös sukroosia. Toinen hyvä vaihtoehto on yksinkertainen sokerivesi. Nämä kaksi vaihtoehtoa helpottavat tutkijoiden mukaan urheilusuoritusta kaikkein eniten.

Mikäli osan nautituista urheilujuomista haluaa korvata sokerivedellä, tutkijat suosittelevat, että sokeria syötäisiin kestävyysurheilun aikana maksimissaan 90 grammaa jokaisen tunnin aikana. Tutkijat suosittelevat nauttimaan sokerin nesteenä, josta 8 grammaa on sokeria ja yksi desilitra vettä. Nämä laskelmat on tehty sellaisia urheilusuorituksia varten, jotka kestävät yli kaksi ja puoli tuntia.

Lähde: Daily Mail

 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!